Lausunto sisäministeriölle rahankeräyslain muuttamiseksi

Sisäministeriön lausuntopyyntö SMDno-2020-885 Hallituksen esitys eduskunnalle rahankeräyslain 1 §:n muuttamisesta Piraattipuolueen lausunto hallituksen esityksestä rahankeräyslain 1 §:n muuttamisesta 18.12.2020 Yksilön perusoikeuksiin tulee kuulua oikeus kerätä rahaa erilaisiin tarkoituksiin, oli sitten kyse joukkorahoituksesta, yleishyödyllisen toiminnan tukemisesta, niin kutsutuista aikapankeista taikka kerjäämisestä. Rahankeräyslaki on vanha ja muualta Euroopasta vastaavaa ei löydy, mikä jo itsessän osoittaa sen vahvan […]

riikka nieminen

Puoluejohtaja Riikka Niemisen haastattelu

Miksi päätit hakea puolueen puheenjohtajaksi? Minua pyydettiin hakemaan. Olin ollut ehdolla myös aikaisemmin ja varapuheenjohtajan roolissa aiemman kauden. Minulla on toki myös kokemusta johtamisesta ja toimin puheenjohtajana myös Uudenmaan Piraateissa nyt kolmatta kautta. Yhteistyönä olen kokenut sen parhaimmillaan. Mitkä ovat kolme tärkeintä tavoitettasi puheenjohtajana lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä? A. Madalletun hierarkian otin käyttöön heti puheenjohtajistossa. […]

Piraattipuolue on uudistunut

LEHDISTÖTIEDOTE 28.9.2020 Valmis julkaistavaksi heti 26.9. puoluekouksessa valittiin puolueelle uusi puheenjohtaja, puoluehallitus ja puoluevaltuusto. Piraattipuolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin tiukan äänestyksen jälkeen Riikka Nieminen. Tämä osoitti jälleen, miten jokaisella äänellä on merkitystä. Espoolainen Riikka Nieminen on vammaisaktivisti, joka työskentelee asiakasosallisuuden ja mielenterveyden edistämiseksi.  Riikka Nieminen kommentoi valintaansa: “Olen jo kolmatta kautta Uudenmaan piiriyhdistyksen puheenjohtajana ja se […]

Piraattipuolueen puheenjohtajaksi Pekka Mustonen, puolueen lakkauttaminen ei saanut kannatusta

Piraattipuolue kokoontui ylimääräiseen puoluekokoukseen Helsingin Töölössä 30.11.2019. Kokouksessa puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin joensuulainen Pekka Mustonen. Varapuheenjohtajiksi valittiin Raoul Plommer Helsingistä, Riikka Nieminen Espoosta ja Marek Nečada Helsingistä. Ylimääräinen puoluekokous kutsuttiin koolle muodostamaan kanta edellisen puheenjohtajan Petrus Pennasen ajamaan hankkeeseen, jossa puolue olisi poistettu puoluerekisteristä ja liitetty liberaalipuolueen jäsenjärjestöksi. Fuusiohanke ei saanut kokouksessa kannatusta. Kokouksessa kuultiin […]

logo-levein

Piraattipuolueelle vaalivoitto ja valtuutetut Helsinkiin sekä Jyväskylään

Lehdistötiedote 10.4.2017 klo 11:20 Valmis julkaistavaksi heti Piraattipuolue sai kuntavaaleissa ensimmäiset kaupunginvaltuutettunsa. Valituiksi tulivat varapuheenjohtajat Petrus Pennanen Helsingissä ja Arto Lampila Jyväskylässä. Espoossa Piraattipuolueen Janne Paalijärvi jäi niukasti varasijalle Piraattipuolueen ja Liberaalipuolueen vaaliliiton sisällä ja Liberaalipuolueen Juhani Kähärä sai paikan. Kaikissa näissä kaupungeissa Piraattipuolueella oli vaaliliitto Liberaalipuolueen kanssa. “Olemme tehneet poliittista historiaa. Suuri kiitos kaikille […]

logo-levein

Kaikki Piraattipuolueen ehdokkaat ovat täyttäneet vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen

Piraattipuolue on näiden kuntavaalien ensimmäinen rekisteröitynyt puolue, jonka ehdokkaat ovat täyttäneet vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen. Piraattipuolue panostaa politiikassa avoimuuteen ja demokratian edistämiseen. Näissäkin vaaleissa jokainen puolueen listoilta ehdolla oleva on täyttänyt vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkua. “Piraattipuolue toimii omien periaatteidensa mukaan, kuten kuuluukin. Olemme vaaleista toiseen saaneet vapaaehtoisen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen tehtyä jokaista ehdokasta myöten. Puolueemme […]