logo-levein

Jättien riitasoinnut hiljensivät Youtuben

PiraattipuolueKannanotto 30.11.2017 Jättien riitasoinnut hiljensivät Youtuben Aika monen suomalaisen päivä meni tänään torstaina pilalle, kun he eivät saaneetkaan kuunnella musiikkia Youtubesta. Teoston ja Googlen välisten neuvotteluiden venyminen on ollut yksi päivän isoimmista uutisaiheista. Teostolla on erityisasema lainsäädännössä (tekijänoikeuslaki 26 §). Se neuvottelee sopimuslisensseistä jäseniensä puolesta, mutta myös niiden sisällöntuottajien, jotka eivät ole sen jäseniä eivätkä […]

Piraattipuolue on antanut lausunnon perustulokokeilusta

Piraattipuolue on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle perustulokokeiluun liittyen. “Perustulo on se malli, jonka suuntaan sosiaaliturvaamme on kehitettävä”, painottaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Jonna Purojärvi. “Olemme linjanneet, että perustulon tulee olla vastikkeetonta, sallia kohtuullisen elintason ja kannustaa hankkimaan ylimääräisiä tuloja”. Perustulo helpottaa erityisesti epäsäännöllisten tulojen saajia kuten pienyrittäjiä, opiskelijoita ja pätkätyöläisiä, sillä tulojen saanti ei vaaranna perusturvaa […]