Jättien riitasoinnut hiljensivät Youtuben

logo-levein

Piraattipuolue
Kannanotto 30.11.2017

Jättien riitasoinnut hiljensivät Youtuben

Aika monen suomalaisen päivä meni tänään torstaina pilalle, kun he eivät saaneetkaan kuunnella musiikkia Youtubesta. Teoston ja Googlen välisten neuvotteluiden venyminen on ollut yksi päivän isoimmista uutisaiheista.

Teostolla on erityisasema lainsäädännössä (tekijänoikeuslaki 26 §). Se neuvottelee sopimuslisensseistä jäseniensä puolesta, mutta myös niiden sisällöntuottajien, jotka eivät ole sen jäseniä eivätkä ole antaneet sille mandaattia asiassa. Tämän erityisaseman takia on perusteltua, että Teoston täytyy toimia avoimemmin kuin nyt.

Kuten olemme saaneet tänään huomata, se, onnistuuko vai epäonnistuuko Teosto neuvotteluissaan, heijastuu huomattavasti laajempaan toimijajoukkoon kuin vain sen jäseniin. Koska Teosto neuvottelee kaikkien musiikintekijöiden puolesta, se toimii lähes julkiseen valtaan verrattavasti. Näin ollen kaikilla, joiden puolesta sovitaan, pitäisi olla nykyistä laajempi oikeus tietää myös neuvottelujen etenemisestä ja niiden tuloksista.

Päivän tapahtumia voi peilata myös nyt EU:ssa työn alla olevaan tekijänoikeuslain uudistukseen, jossa yhtenä elementtinä ovat olleet automaattisesti sisältöä suodattavat “sensuurikoneet”. Tänään on Suomessa todistettu, kuinka estolistalle on päätynyt huomattavia määriä sisältöä, joka ei kuulunut millään tavalla Teoston ja Googlen välisten neuvotteluiden piiriin.

Jos vaatimus automaattisesta sisällönsuodatuksesta menee läpi EU-tasolla, joudumme jatkossa tottumaan vastaavanlaisiin ongelmiin Internetin eri sisältöpalveluissa.

Vielä on mahdollisuus toimia vapaan Internetin puolesta ja estää sensuurikoneiden synty. Aloita tutustumalla käynnissä olevaan uudistukseen piraatti-MEP Julia Redan verkkosivuilla (englanniksi). Ota yhteyttä europarlamentin jäseniin esimerkiksi savethememe.net -sivuston kautta ilmaiseksi.

Toimi nyt!

 

Lisätietoja antavat

Arto Lampila
Varapuheenjohtaja
040 845 4660
etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi

Jonna Purojärvi
Puheenjohtaja
045 310 2351
etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi