Piraattipuolue on antanut lausunnon perustulokokeilusta

Piraattipuolue on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle perustulokokeiluun liittyen.

“Perustulo on se malli, jonka suuntaan sosiaaliturvaamme on kehitettävä”, painottaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Jonna Purojärvi. “Olemme linjanneet, että perustulon tulee olla vastikkeetonta, sallia kohtuullisen elintason ja kannustaa hankkimaan ylimääräisiä tuloja”.

Perustulo helpottaa erityisesti epäsäännöllisten tulojen saajia kuten pienyrittäjiä, opiskelijoita ja pätkätyöläisiä, sillä tulojen saanti ei vaaranna perusturvaa tai edellytä tukien uudelleen anomisia, kuten nykyisessä järjestelmässä.

Piraattipuolueen lausunnon mukaisesti:

  • Perustulon kokeilujoukkoa tulisi kasvattaa jopa 10 000 henkilöön ja ottaa siihen mukaan myös yli 18-vuotiaat opiskelijat.
  • Kokeilun pitäisi vastata todellista mallia myös verotuksen osalta.
  • Jatkotutkimuksessa tulee paneutua työllistymisvaikutusten lisäksi myös muihin yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.

 

Voit lukea koko lausunnon tästä: http://arkisto.piraattipuolue.fi/lausunnot/2016/perustulokokeilu.pdf

STM:n tiedote 25.8.2016: http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sosiaali-ja-terveysministerio-pyytaa-lausuntoja-osittaisen-perustulokokeilun-toteuttamisesta

Lisätietoja antavat:

Jonna Purojärvi
Puheenjohtaja
045 3102351

Miika Hämynen
Järjestövastaava
050 3097624

etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi