Yle syrjii vaalitenttiin osallistuvaa puolueen puheenjohtajaa terveydentilan perusteella

LEHDISTÖTIEDOTE

Vapaa julkaistavaksi heti


Yle syrjii vaalitenttiin osallistuvaa puolueen puheenjohtajaa terveydentilan perusteella

Tiistaina 18.1. järjestetään ns. pienpuoluetentti Ylen studiossa, jossa yhdeksän eri puolueen puheenjohtajaa on maskitta 90 minuuttia. Yle suosittelee koronatestiä osallistujille, mutta testi on vapaaehtoinen. Antigeenipikatestin tulos näkyy noin viidessätoista minuutissa, eli aikataulusyillä ei testaamattomuutta voi perustella.

Piraattipuolueen puheenjohtaja Riikka Nieminen on pyytänyt Yleltä, että osallistujat testattaisiin, mutta Yle ei ole tähän suostunut. Nieminen on itse riskiryhmän edustaja ja tavallinen influenssakin on vienyt hänet jo kahdesti sairaalahoitoon pitkäksi aikaa. 

Puheenjohtajatenttiin osallistuvien puolueiden joukossa on ns. koronadenialisteja, joten odotettavaa on, että he eivät suostu vapaaehtoiseen testiin. Leviämisvaiheessa toki kuka tahansa voi virusta oireettomanakin kantaa, riskiryhmien suojelemiseksi tulisi asiaan suhtautua riittävällä vakavuudella.

Tenttiin ei saa osallistua maskin kanssa, ja toisaalta THL:n ohjeiden mukaan riskiryhmiin kuuluvien tulisi pitää aina maskia sisätiloissa. Yle ei suostu myöskään tekemään lähetystä useammasta huoneesta, vaikka teknisesti se olisi varmasti mahdollista.

– Koen että yhdenvertaisuus ei toteudu tässä lainkaan. Tällä signaloidaan että vammaiset ja kroonisesti sairaat puheenjohtajat eivät ole tervetulleita ja eivät saa samoja mahdollisuuksia vaalityön tekemiseen kuin muut.  Avoin ja moniääninen keskustelu on tärkeä osa toimivaa demokratiaa, Nieminen sanoo. Yleisradio toimii verovaroin, eivätkä he voi syrjimällä valita ketkä poliittiset toimijat saavat äänensä kuuluviin, hän vielä lisää.

Syrjintää ei tule koskaan hyväksyä ja Yleltä pitää voida odottaa vastuullista toimintaa.

Piraattipuolue on ollut asiasta yhteydessä Ylen pienpuoluetentin tuottajaan ja yhdenvartaisuusvaltuutetun toimistoon. Meille kerrottiin heidän näkevän tässä yhdenvertaisuuden toteutumista loukatun.

Lisätietoja antavat:

Riikka Nieminen
Piraattipuolueen puheenjohtaja
+358 44 555 0910
riikka.nieminen@piraattipuolue.fi

ja

Juho Karvinen
Piraattipuolueen varapuheenjohtaja
+358 50 345 5023
juho.karvinen@piraattipuolue.fi