Piraattipuolue tyrmää oikeuslaitoksen toiminnan

Lehdistötiedote
1.9.2014 klo 14:36
Vapaa julkaistavaksi heti

Piraattipuolue tyrmää oikeuslaitoksen toiminnan

Tutkintavankeudessa oleva rikosylikomisario Jari Aarnio on epäiltynä lavastushankkeesta, jossa ympäripyöreästi perusteltua telekuuntelulupaa käytettiin toistuvasti epäillysti lavastustarkoituksiin. Telekuunneltua henkilöä vastaan ei tiettävästi nostettu syytteitä.

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoi Helsingin Sanomille, ettei hänen tiedossaan ole yhtään telepakkokeinohakemusten hylkytapausta. Poliisin oikeuden päätöksellä saamat televalvonta- ja kuunteluluvat ovatkin viime vuosina lisääntyneet: Kun vuonna 2001 luvat koskettivat 621 liittymää, vuonna 2013 lupia myönnettiin yli 3500 liittymään.

Oikeuslaitoksen ei tule olla poliisin toimintaa kyseenalaistamaton kumileimasin, vaan sen tulee valvoa kansalaisten oikeussuojan toteutumista. Hakemukset, joiden tiedot ovat puuttelliset, tulisi hylätä kokonaan ja hyväksyttyjen hakemusten tarkentavat keskustelut tulisi aina kirjata ylös jälkikäteen tapahtuvan tarkastelun mahdollistamiseksi. Hakemusten heppoista hyväksymistä ei voi myöskään perustella käräjäoikeuden työtaakan helpottamisella.

“Kansalaisvaltion periaatteisiin kuuluu, että virka-asemassa olevien valvonta on niin tehokasta, ettei asemaa päästä väärinkäyttämään. Suomessa tämä ei näytä toteutuvan edes poliisin osalta”, huomauttaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Tapani Karvinen.

Piraattipuolue katsoo kaiken telekuuntelun rikkovan perustuslain takaamaa yksityisyydensuojaa, minkä takia lupia ei tulisi myöntää kevyin perustein.

Piraattipuolue vastustaa erityisesti viestintäsalaisuutta rikkovia pakkokeinoja, sillä ne rikkovat myös kaikkien kohteeseen yhteydessä olevien tahojen yksityisyyttä silkan epäilyn tähden.

Lisätiedot:

Tapani Karvinen, puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 45 310 2344

Jonna Purojärvi, tiedottaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi
+358 40 142 2090