Tiedote: Piraattipuolue vaatii säilyttämään vapaan internetin – kansainvälinen mielenilmaus EU:n tekijänoikeusuudistusta vastaan

Lehdistötiedote
Vapaa julkaistavaksi
21.8.2018 klo 13:50

Piraattipuolue ottaa kantaa laajasti kritisoituun EU:n tekijänoikeusuudistukseen mielenilmauksessa 26.8. Helsingissä. Vastaavia tapahtumia järjestetään samana päivänä myös kymmenissä muissa Euroopan kaupungeissa.

Kuukausi sitten massiivisen mittaluokan saavuttanut kansalaisaktivismi pysäytti väliaikaisesti EU:n tekijänoikeusuudistuksen etenemisen Euroopan parlamentissa. Tekijänoikeusuudistus palaa parlamentin käsittelyyn 12. syyskuuta, jolloin ratkeaa missä muodossa uudistus tulee etenemään.

Tekijänoikeusuudistuksella pyritään suojaamaan tekijänoikeuksien haltijoiden etuja, mutta nykyisessä muodossaan uudistus käytännössä edellyttäisi lähes kaiken verkkopalveluihin ladatun sisällön automaattista ennakkotarkistusta ja -suodatusta. Piraattipuolue vastustaa kaikenlaista ennakkosensuuria, ja vaatii vapaan internetin säilyttämistä.

“Automatisoitu ennakkosuodatus on jo nykyisellään aiheuttanut suurta vaivaa täysin laillisen materiaalin jakamisen kanssa. Koska palveluntarjoajille muodostuisi taloudellinen intressi toimia tarvittavaa herkemmin, suodattuisi netin tarjonnasta valtava määrä sisältöä pois. Tekijänoikeuksien ylimitoitettu suojelu teknologisin keinoin ylittää kaiken terveen järjen”, kommentoi Piraattipuolueen puheenjohtaja Jonna Purojärvi.

Piraattipuolue kutsuu kaikki vapaan tiedonvälityksen ja sananvapauden kannattajat osallistumaan kansalaiskeskusteluun ja mielenilmaukseen Helsingin Narinkkatorille sunnuntaina 26.8. klo 12.

Linkkejä:

Mielenilmauksen Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/380275895840211

Julia Redan blogikirjoituksia aiheesta:
https://juliareda.eu/eu-copyright-reform/
https://juliareda.eu/2018/08/saveyourinternet-action-day/

Lisätietoa:

Jonna Purojärvi
Puheenjohtaja, Piraattipuolue r.p.
+358 45 310 2351
sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi