Verottajan toimet Yleä vastaan pelottelua ja selkeä ylilyönti

Lehdistötiedote
29.4.2016 klo 19.00
Vapaa julkaistavaksi

Verottajan toimet Yleä vastaan pelottelua ja selkeä ylilyönti

Verottaja on vaatinut Yleisradiota julkaisemaan koko ns. panamapaperien tietovuodon. Tapaus ei ole missään mielessä ongelmaton, sillä vastakkain ovat kaksi äärimmäisen keskeistä perusperiaatetta. Lehdistön lähdesuoja on keskeinen yhteiskunnallinen arvo. Nakertamalla lähdesuojaa viemme pois lehdistön liikkumavapautta. Toisaalta avoimessa yhteiskunnassa mahdollisesti veroparatiiseihin rahaa laittomin perustein kätkevät poliitikot ja yritykset ansaitsevat tulla toimitetuksi laillisuusarviointiin tuomioistuinten eteen, mikäli syytä epäillä -kynnys rikollisesta toiminnasta ylittyy.

Keskeisin suojeltava tekijä panamapapereiden osalta on kuitenkin tiedot vuotanut henkilö. Mikäli arkaluontoista materiaalia julkaistaan eteenpäin ilman vaadittavia varotoimenpiteitä, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että tietovuotaja on hengenvaarassa. Valitettavasti tietojen hallitsematon luovuttaminen verottajan käsiin voi kasvattaa vuotajan riskejä huomattavasti. Tämän takia Piraattipuolue toivoo verottajalle malttia odottaa 9. toukokuuta saakka, jolloin ICIJ-toimittajajärjestö on luvannut julkistaa tiedot 200 000 uuden veroparatiisiyhtiön ja niihin liittyvien henkilöiden nimistä.

Piraattipuolue tuomitsee tavan, jolla verottaja on hoitanut asiaa. Ylen mukaan vaatimuksia tietojen luovutuksesta on lähetetty toimittajien kotiosoitteisiin. Tämä on viranomaisilta silkkaa pelottelua ja selkeä ylilyönti. Normaalisti vastaavankaltaiset asiat hoidetaan viranomaisten  sekä mediatalojen päätoimittajien ja ylimmän johdon kesken. Journalistiseen toimintaan täysin liittymättömät henkilöt, kuten toimittajien perheenjäsenet eivät missään nimessä saa olla minkäänlaisten juridisten toimien kohteena.

Suomessa lehdistön lähdesuoja ei ole täysin aukoton, sillä nykyinen lainsäädäntömme sisältää mahdollisuuden murtaa lähdesuoja oikeusteitse. Vapaan journalismin takaamiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa lähdesuojan pitää olla rikkomaton.

Lisätiedot:

Janne Paalijärvi
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
040 527 5470
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

Tapani Karvinen
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2344
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi