Piraattipuolueen puoluetoimistolle hyökättiin aamulla

Piraattipuolueen lehdistötiedote
VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI
24.05.2015 klo 14.30

Lehdistötiedote: Piraattipuolueen puoluetoimistolle hyökättiin aamulla

Piraattipuolueen Helsingissä sijaitsevalle puoluetoimistolle hyökättiin aamulla. Toimiston ikkuna rikottiin isolla kivellä noin kello kymmenen aikaan. Hyökkäyksen aikana toimistolla oli yksi puolueen toimihenkilö.

Toimihenkilö varmisti välittömästi toimiston oven lukituksen ja soitti paikalle apua. Hän luonnehti tapahtunutta omien sanojensa mukaan “erittäin uhkaavaksi”, sillä hyökkääjä jäi teon jälkeen odottamaan henkilön poistumista puoluetoimistolta. Nyt toimihenkilön neuvokkuuden ansiosta ihmisvahingoilta onneksi vältyttiin.

Jälkikäteen kävi ilmi, että puolueen puheenjohtajan auton ikkunalasi oli myös rikottu. Lisäksi havaittiin, että kadun varrella ollut valvontakamera oli tuhottu ennen hyökkäystä. Tapahtumasarjaa on kokonaisuutena hankala pitää pelkkänä satunnaisena ilkivallantekona.

“Tarpeetonta ja typerää vahingontekoa, sillä viesti jäi epäselväksi; sähköposti toimisi paremmin”, toteaa puolueen puheenjohtaja, Tapani Karvinen.

Kuvia tuhoista löytyy osoitteesta
http://media.piraattipuolue.fi/muut/puoluetoimiston_isku_2015/

Puolue on tehnyt tapahtuneesta rikosilmoituksen.

Lisätietoja antavat:

Tapani Karvinen
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2344
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

Janne Paalijärvi
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
040 527 5470
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi