Piraattipuolue tuomitsee GPS-seurantaan perustuvan tienkäyttöveron

Piraattipuolue tuomitsee yksiselitteisesti ehdotuksen GPS-valvontaan perustuvasta ajoneuvoverotuksesta. Mukana on myös täysin ilmeisiä yksityisyydensuojaongelmia, joita ei edes yritellä peitellä. Aina kun ihmisen paikkatieto tallennetaan, hänen yksityisyytensä on vaarassa. Ollilan työryhmän ehdottama järjestelmä on aloitus- ja käyttökustannuksiltaan kallis.

Puheet “aukottomista järjestelmistä” ovat yltiöoptimismia. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun “aukoton järjestelmä” pettää kriittisellä tavalla. Näin kävi esimerkiksi sähköisessä äänestämisessä sillä seurauksella, että vaalit piti osassa kunnista suorittaa uudestaan.

Tämänhetkiset puheet järjestelmän tietoturvallisuudesta ovat pelkkää savuverhoa. Suuri osa Ollilan ryhmän ideoista vaatisi käytännössä reaaliaikaista ajoneuvon paikannusta, ja sitä myöten myös jatkuvaa tietoliikenneyhteyttä.

Järjestelmän monimutkaisuus herättää myös kysymyksiä siitä, voisiko uusi järjestelmä toimia jollakin toisella periaatteella kuin satelliittipaikannuksella.

– Eikö auton kilometrimittaria voisi seurata esimerkiksi katsastusen yhteydessä? Tämä kunnioittaisi käyttäjän yksityisyydensuojaa huomattavasti paremmin kuin GPS-seuranta, pohtii Piraattipuolueen tiedottaja Janne Paalijärvi.

Puolue huomauttaa, että vaikka järjestelmä huolehtisi aluksi käyttäjien yksityisyydensuojasta, ei ole mitään takeita siitä, että näin kävisi jatkossa. Pelkkä infrastruktuurillinen mahdollisuus GPS-seurantaan on liikaa, koska tulevaisuudessa houkutus käyttää järjestelmän tietoja muuhunkin kuin verotukseen on erittäin suuri. Piraattipuolue varoitti samanlaisesta kehityskulusta nettisensuurin ja passien sormenjälkirekisterin suhteen. Varoitukseen oli valitettavasti myös aihetta.

– GPS-perustainen ajoneuvoverotus on askel valvontayhteiskuntaan. Minä en halua kuulua siihen sukupolveen, joka tämän askeleen ottaa, toteaa Piraattipuolueen puoluesihteeri Arto Lampila.

Lisätietoja antavat:

Janne Paalijärvi
Tiedottaja, Piraattipuolue
040 527 5470
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

Arto Lampila
Puoluesihteeri, Piraattipuolue
040 845 4660
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi