richard_andersson_300x300px

Richard ANDERSSON

Puoluevaltuuston jäsen, Cloud Architect

Helsinki, Kontula

Olen 31-vuotias suomenruotsalainen Helsingissä asusteleva mies, jonka harrastuksiin kuuluu mm. tietotekniikka ja radioharrasteet (LA- ja DX-kuuntelu).

Politiikka on kiinnostanut minua jo lapsesta asti, jolloin seurailin vaaleja ja kyselytunteja. Kohta huomasinkin kuinka vääristynyt koko politiikka suomessa oli: joka vaaleissa valtapuolueet vaihtoivat paikkaa edes takaisin ja mitään järkevää ei oikeen koskaan saanneet aikaan. Siksi valitsin piraatit, koska valtapuolueista poiketen he käyttävät järkeä.

Agendat

  • IT-kulut pelkästään lisenssimaksuista ovat miljoonien eurojen luokkaa. Ratkaisuna tähän on siirtyminen FOSS:iin, esim. Linux ja LibreOffice. Blockchain (lohkoketjun) hyödyntäminen järjestelmissä. Esimerkiksi potilastietojärjestelmään joka kattaisi koko Suomen lohkoketjun avulla.
  • Kuntalisä: Kuntalisän jatkaminen on tärkeää sillä vähävaraiset perheet sekä yksinhuoltajat eivät välttämättä saa tarpeaksi rahaa elämiseen joka pakottaa lapsen aikasemmin päiväkotiin vaikka lapsi itse ei olisi siihen valmis. Kuntalisä poistettiin edellisellä kaudella ilman mitään järkevää syytä.
  • Ilmastonmuutos on tosiasia! Meidän on pakko tehdä asialle viimeistään nyt jotain, nopein ratkaisu vähäpäästöiseen energiantuottamiseen on tällähetkellä ydinvoima.
  • Östersundom/Itäsalmi Tämä operaatio on kestänyt aivan liian kauan. Ensin pakkolunastetaan alue Sipoolta ja sitten sille ei tehdä mitään. Joten tämä pitäisi jo vihdoin ratkaista. Asuntopula on iso joten tämä alue on ratkaisevassa roolissa siinä.