Koronapolitiikka

Terveydenhuolto on kriisissä

Suomen terveydenhuolto on ollut ongelmissa jo pitkään, mutta viime vuonna ongelmat kriisiytyivät: Päivystykset ovat olleet tukossa ympäri maata, jonotusajat kasvaneet (esim. joulukuussa HUS:in päivystyksessä keskimääräinen odotusaika oli jo 8 tuntia), ambulansseja on jouduttu ohjaamaan kaukaisempiin sairaaloihin. Joskus potilaat joutuvat odottamaan ambulanssissa, kun vapaita vuodepaikkoja ei ole, vaikka tämä tarkoittaa sitä, että ambulanssi ei ole silloin käytettävissä hätätilanneapuun. Hoitohenkilöstö on varoittanut useita kertoja, että ylikuormitus ja kiire vaarantavat potilasturvallisuuden.

Päivystykset eivät ole ainoa ongelmissa oleva osa-alue: niidenkin kriisi johtuu osaltaan siitä, että terveyskeskusten vuodeosastot ovat täynnä eikä potilaille löydy jatkohoitopaikkoja. Kiireettömiä leikkauksia on siirretty tai peruttu niin paljon, että lähes kaikki sairaanhoitopiirit rikkovat hoitotakuulakia ja potilaat joutuvat odottamaan pääsyä hoidon arvioon tai tutkimuksiin kauemmin kuin lain sallimat 6 kk. Esim. HUS:issa tällaisia potilaita on lähes 10 000. Sydänsairaiden lasten hoitojonot ovat kasvaneet jo niin suuriksi, että harkitaan potilaiden lähettämistä leikattavaksi muihin maihin.

Terveydenhuolto on yksi hyvinvointivaltion keskeisiä pilareita ja kansalaisten epävarmuus siitä, saako tarvittaessa hoitoa, nakertaa luottamusta koko yhteiskuntaan.

Merkittävä syy kriisiytymiseen on epäonnistunut koronapolitiikka

Vaikka Suomi onnistui pandemian alkuvaiheissa suojaamaan väestöään paremmin kuin useimmat muut Euroopan maat (tosin ei silloinkaan niin hyvin kuin Japani, Etelä-Korea, Taiwan ja monet muut Aasian maat), viime vuonna Suomen strategia muuttui: käytännössä kaikista suojatoimista luovuttiin, tartuntoja ei enää yritetty estää ja THL viesti, että perusterveiden ei enää tarvitse huolehtia tartunnoista.

Tässä Suomen linja erosi useimpien muiden Euroopan maiden linjasta. Monessa maassa suojatoimia toki kevennettiin, mutta juuri missään niistä ei luovuttu kokonaan. Joissain maissa niitä on uudelleen tiukennettu, kun tilanne ei olekaan helpottunut. Esim. Saksa lisäsi lokakuussa vaatimuksen, että kaukojunissa täytyy käyttää vähintään FFP2-tasoista hengityssuojainta.

Myös Suomen rokotepolitiikka eroaa muista EU-maista: THL suosittelee 4. tehosterokotteita ainoastaan riskiryhmiin kuuluville, kun muissa EU-maissa niitä annetaan laajemmin. Suomi on tällä hetkellä ainoa EU-maa, joka ei rokota sote-henkilöstöä neljännellä rokotteella. Tämä siitä huolimatta, että WHO, Euroopan tartuntatautivirasto ECDC ja Euroopan lääkevirasto Ema – sekä isot kansalliset terveysviranomaiset USA:ssa (CDC) ja Britanniassa (NHS) ovat suositelleet sote-henkilöstön tehosterokotuksia. THL ei ole perustellut, miksi sen suositukset poikkeavat muiden maiden viranomaisten, ECDC:n ja WHO:n linjauksista. 4. rokotteita ei tarjota, vaikka Suomella on varastossa paljon rokotteita vanhenemassa.

Suomen koronastrategian tulokset ovat olleet katastrofaalisia

Viime vuosi oli koronakuolleisuudeltaan ylivoimaisesti pahin koko pandemian aikana. Vuonna 2021 koronaan kuoli n. 1000 suomalaista. 2022 koronaan kuoli THL:n mukaan lähes 5000. Sen lisäksi korona on ollut myötävaikuttavana tekiijänä yli 2000 kuolemassa. Suomen koronakuolleisuus on ollut suurta myös EU-maihin verrattuna. Esim. 2022 marraskuussa Suomen koronakuolleisuus oli EU-maiden toiseksi suurinta. Se on kärkiluokkaa myös maailmanlaajuisessa vertailussa.

Korkean kuolleisuuden lisäksi koronatartuntojen määrän kasvu on tuhoisaa myös siksi, että 10-20 % sairastuneista sairastuu pitkäaikaisesti. Osalla heistä työkyky heikkenee pysyvästi, osa ei palaa työelämään enää koskaan. Tämä taakka jää vielä kymmeniksi vuosiksi pandemian päättymisen jälkeen. Kansantaloudelle koronan pitäaikaisvakutusten arvioidaan aiheuttavan useiden miljardien kustannukset. 

Koronatartunta lisää myös riskiä useille muille sairauksille, kuten sydän- ja maksasairauksille, diabetekselle, useille hermostoon ja aivoihin vaikuttaville sairauksille ja mielenterveyden ongelmille.

Koronan sairastaminen ei myöskään anna pitkäaikaista immuniteettia, vaan uuden koronatartunnan voi saada jo muutaman viikon kuluessa edellisestä. Uusi tartunta voi olla edellistä vakavampi ja tiedetään myös, että jokainen uusintatartunta lisää sekä kuoleman riskiä että riskiä sairastua muihin sairauksiin.

Tämä jatkuva sairastelu pahentaa sairaaloiden kriisiä sekä potilaiden määrän kasvun että henkilökunnan sairauspoissaolojen vuoksi.

Strategia, jossa tartuntojen annetaan levitä vapaasti ja vain riskiryhmiin kuuluvia ohjeistetaan suojautumaan, estää käytännössä riskiryhmiin kuuluvien täysipainoisen osallistumisen yhteiskunnan toimintaan. Tämä ei ole hyväksyttävää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

Päästäessään koronan leviämään lähes vapaasti Suomi on epäonnistunut sekä kansalaistensa hengen ja terveyden suojaamisessa että terveydenhuollon toimintakyvyn turvaamisessa.

Tilanne ei parane itsestään vaan pahenee edelleen, ellei suuntaa muuteta päättäväisillä toimilla.

Vaadimme välitöntä strategian muutosta ja seuraavia toimia:

• Nykyisen koronastrategian epäonnistuminen tulee myöntää ja vaihtaa strategian painopiste tartuntojen ehkäisyyn. Tartuntamäärien pienentäminen vähentää sairastumisia ja kuolemia, mikä helpottaa myös terveydenhoidon kuormitusta sekä pienentämällä potilasmäärää että vähentämällä henkilökunnan sairauspoissaoloja.
• Maskisuositus tulee palauttaa. Hengityssuojainten, erityisesti FFP2-tasoisten tai sitä parempien tiedetään suojaavan tehokkaasti sekä käyttäjäänsä että muita ihmisiä. Maissa, joissa maskien käyttö on ollut yleistä, koronakuolleisuus on ollut merkittävästi vähäisempää kuin maissa, joissa niitä ei ole käytetty.  Hengityssuojainten käyttö mahdollistaa myös riskiryhmäläisten turvallisemman osallistumisen yhteiskunnan toimintaan. Lisäksi hengityssuojaimet ehkäisevät koronan lisäksi myös useiden muiden tautien leviämistä, mikä myös vähentää sairastumisia ja sairauspoissaoloja.
• Sisätilojen ilmanvaihtoa ja ilmahygieniaa tulee parantaa. Koronavirus tarttuu helpoiten suljetuissa sisätiloissa, joissa useita henkilöitä hengittää samaa ilmaa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla. Erityisesti Japanissa on tartuntamäärät (ja siten myös koronan aiheuttamat kuolemat) onnistuttu pitämään alhaisina suuresta väestöntiheydestä ja iäkkäiden määrästä huolimatta nimenomaan panostamalla sisätilojen tehokkaaseen ilmanvaihtoon. 
• Etätyösuositus tulee palauttaa. Toimistot ovat otollisia paikkoja koronan leviämiselle. Tartuntojen vähentämiseksi töitä kannattaa tehdä etänä jos vain mahdollista. Moni työnantaja tarjoaakin siihen mahdollisuuden, mutta usein etätöihin siirtymistä helpottaa, jos siihen on viranomaisten suositus.
• Rokotteet pienentävät paitsi riskiä sairastua vakavasti, myös pitkäaikaisten oireiden riskiä sekä tartuntariskiä. Sen vuoksi rokotteita tulee tarjota myös muille kuin riskiryhmiin kuuluville säännöllisin väliajoin.
• Suomen tulee ottaa oppia maista, jotka ovat onnistuneet parhaiten suojaamaan väestöään pandemialta, kuten Japani, Etelä-Korea, Taiwan ja Singapore.

Näitä keinoja tulee käyttää pienellä kynnyksellä myös tulevien pandemioiden torjuntaan.

Artikkeli Piraattipuolueen koronalinjaus on julkaistu julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Teknologian läsnäolosta lähes kaikilla elämämme osa-alueilla huolimatta nykypäivän ihmisille on yhä hankalaa hahmottaa, että tietokoneesta itsestään on vaivihkaa tullut aktiivinen toimija lähes kaikkien modernien valtioiden poliittisella kentällä. Vaikka näemme esimerkiksi Donald Trumpin olevan pöhkö räpeltäjä, vaistomme ohjaavat meitä näkemään hänet mestaristrategina mieluummin kuin nostamaan katseemme kohti järjestelmää joka käytti häntä saadakseen miljoonista ihmisistä irti enemmän ruutuaikaa – ei toisin päin.

Samalla tavoin haluamme mieluusti ajatella menneen maailman säännöillä, kun pohdimme syitä populistisen argumentoinnin räjähdysmäiseen kasvuun. Ihmisen vaistomme yrittävät väkisinkin etsiä niitä nerokkaita keulahahmoja jotka olisivat kaiken tämän takana, mutta olemme varsin usein sokeita sille että itseasiassa näiden hahmojen törkeät postaukset ilmestyvät ruuduillemme hyvin usein tutun tuttujen kautta. Ympäristössä tapahtunut koneälykkyyden ja sosiaalisen median julkaisujen pisteytyksen yhdistelmän mukana tullut pelillistäminen on ihmisen kasvoja, nimiä ja sanoja läpinäkymättömämpi rakennelma, ja siihen on vaikeampi kiinnittää huomiota kuin niihin viesteihin mitä se toisilta ihmisiltä meille vaikuttaa puolueettomasti välittävän.

Erityisen hankalaa meille on hahmottaa se missä tietokone on meitä parempi. Päällisin puolin sosiaalisen median algoritmit vaikuttavat helposti kömpelöiltä: Ne tekevät outoja virheitä, suosittelevat aivan vääriä verkkosivuja, tyrkyttävät loputtomiin mainoksia asioista joita emme halua, ja niin edelleen. Emme ikinä antaisi tälläiselle huolimattomalle ja törkeälle ihmisoperaattorille statusta ja kunnioitusta yhteiskuntamme jäsenenä. Mutta yhteiskuntamme jäsen siitä on kuitenkin tullut, osa rakennetta jossa viestejä välitämme. Ja se on älykäs, mutta tavalla joka on meille outoa ja vierasta.

Erot ihmisen ja oppivan koneen tiedonkäsittelyssä ovat suurempia kuin tulemme ajatelleeksi: Ihmisen lyhyen kantaman lähimuisti on roimasti koneoppimisjärjestelmiä parempi, ja sitä avustava ns. relevance realisation eli kyky poimia olennaisimmat seikat hyvin nopeasti ja juuri sopivan suurpiirteisesti on ylivoimainen (5). Ihmisen pitkäaikaisella muistilla ei taas ole juuri nokan koputtamista niihin järkelemäisiin tietovuoriin millä koneoppimisen algoritmit on koulutettu. Me ajattelemme elämäämme lähiviikkojen ja -kuukausien mittakaavassa, ottaen pitkän linjan muutokset vain suurpiirteisesti huomioon. Koska koneen ei tarvitse selviytyä äkillisesti lähestyvän ampiaisen hyökkäyksestä, algoritmit erikoistuvat seulomaan jopa vuosikymmeniä kattavaa massiivisten ihmisverkostojen nippelitietoa jokaisen päätöksensä lähteenä. Tärkeintä on siis huomioida, että meistä poiketen niitä ei luoda ei pelkästään yksilön tapahtumien varaan, vaan kokonaisten kulttuurien kirjoittamattomien sääntöjen vaistonvaraista noudattamista pullollaan olevan datan päälle. Näin koulutetut neuroverkot pystyvätkin luomaan ymmärrystä tehokkaasti myös siellä, missä oma prosessointimme nojaa pääasiassa vaistoihimme ja – loppupeleissä varsin epäluotettavaan– ainoastaan pätkittäin menneisyyttä tallentavaan kaukomuistiimme.

Sosiaalisen median suosittelujärjestelmä perustuu kaikilla alustoilla syvän koneoppimisen malleihin. Niihin ei siis oltu varsinaisesti syötetty minkäänlaista aikomusta hyödyntää ihmisen kognitiivisen psykologian heikkoja lenkkejä, koska syvät mallit optimoivat itse itsensä ilman ihmisten vuorovaikutusta. Mutta – ja ehkä juuri siksi – mallit oppivat mitä tahansa, joten ei pitäisi olla yllätys että synnynnäinen heikkoutemme tunteelliselle puheelle, varsinkin tunnepitoiselle moraaliselle paheksunnalle, mukamas epäreiluudelle, olkiukoille ja muille loogisille virheargumenteille, sekä loputtoman toiston avulla saavutetulle illusory truth effectille löytyivät käytännössä välittömästi (2). Yhtiöillä kesti aikansa reagoida tähän, monet pitivät omaa “sananvapauteen” ja “enemmän viestejä ihmisten välillä on parempi” perustuvaa linjaansa oikeana pitkään vielä todisteiden ollessa jo selviä, mutta ennen pitkää lähes kaikki ovat joutuneet sammuttamaan enemmän tai vähemmän tulipaloja asian tiimoilta. On kuitenkin vaikea nähdä että yhtiöt tulisivat siinä koskaan varsinaisesti onnistumaan, ainakaan niin kauan kun järjestelmät pisteyttävät sinne syöttämämme asiat ensisijaisesti sen mukaan kuinka hyvin ja syvältä ne painelevat apinoista ja muista laumaeläimistä vain hieman pidemmälle kehittyneessä pohjatason psykologiassamme ilmeneviä triggerpisteitä. Suosittelujärjestelmässä esille pääsemisestä – siitä kenen syöttämän julkaisun näet seuraavaksi – onkin pääasiassa kysymys tämän osallistujiensa vaistonvaraisia reaktioita hyväksikäyttävän yhtälön ratkaisemisesta menestyksekkäästi. Mutta kaikesta huolimatta, olemme hanakasti hyväksyneet sen raameiksi missä yhteiskunnallista keskusteluamme haluamme käydä, koska tälläisenään yhteiskunnallisen keskustelun viihdearvo nousee.

C. Thi Nguyenin “Applied Epistemology” kokoomateoksessa julkaistu artikkeli: “How Twitter Gamifies Communication” (1), Max Fisherin juuri ilmestynyt kirja: “Chaos Machine: The Inside Story of How Social Media Rewired Our Minds and Our World” (2), sekä Renee DiRestaan ja monien muiden aikaisin aiheeseen heränneiden journalistien julkaisut ovat viitoittaneet tietä viitekehyksen löytämiselle, että sosiaalisen median alustat eivät ole lainkaan neutraaleja kommunikaatiomedioita julkiselle keskustelullemme. Ei ole kysymys algoritmien säätämisestä parempaan suuntaan, vaan analyysin lähtökohdaksi voidaan asettaa ainoastaan järjestelmien suunnitteluperiaate: Ruutuajan maksimointi.

Ruutuaikaamme maksimoidaan kommunikaation pelillistämisen avulla. Se alkoi jo like-nappulasta, mutta muuttui turboahdetuksi kun Facebook ja Twitter 2015 alkaen siirtyivät ns. newsfeed malliin. Samalla ne tulivat luoneeksi pisteytysjärjestelmän kaikelle julkaisemallemme sisällölle. Syötteeseen pääsemiselle on olemassa (salaiset) säännöt, ja ne parhaiten arvaavalle on luvassa yksiselitteinen palkinto: julkisuus. Nguyen kirjoittaa: “Twitter is now one of our primary venues for public discourse. But it is not a neutral or transparent medium. Twitter shapes how we interact, who we interact with, and — perhaps most importantly — it suggests specific goals for those interactions.” (1) Pisteytys on vain osittain julkista: retweetit, liket ja jaot näkyvät, mutta ne ovat vain jäävuoren huippu pinnan alla häämöttävästä massiivisesta suosittelujärjestelmästä. Järjestelmästä, joka ottaa jokaisen saamansa syötteen ja yrittää hyödyntää sitä maksimaalisesti houkutellakseen jokaisen käyttäjän scrollaamaan vielä kerran, painamaan likeä vielä kerran, tai kirjoittamaan vielä yhden kommentin. Sitä ei kiinnosta suoranaisesti laatu, vaan aiheutettu reaktio.

Mutta pelillistämisenhän piti olla hyvä juttu? 2010-luvulla yritysmaailman hype oli täynnä puhetta siitä kuinka pelillistäminen muuttaa kaiken paremmaksi ja arjen viihtyisämmäksi? Pelillistäminen toi meille FitBitin ja DuoLingon, ja nehän ovat hienoja asioita? Jane McGonigalin kirja: “Reality is Broken: How Games Make Us Better and How They Can Change the World.” keskittyy optimistisesti siihen kuinka pelit voivat parantaa elämäämme. Mutta hänen analyysistään uupuu hyvin tärkeä näkökulma: Sen positiivisiin vaikutuksiin keskittyvä argumentointi pitää paikkansa ainoastaan niin kauan kun oletamme että pelillistäminen ei muuta tehdyn asian arvoa (1).

Usein pelien viehätys perustuu niiden arkimaailmasta eroavaan arvojärjestelmään: Arkimaailman päätökset ovat pääasiassa vaikeita ja moniulotteisia, pelien päätökset ovat yksinkertaisia ja suoraviivaisia. Usein voidaan toimia ainoastaan oikein tai väärin. Pisteytys ja välitön palaute onnistumisesta kuuluu oleellisena osana hyvän ja viihdyttävän pelin luonteeseen. Todellisen elämän tärkeimmät kysymykset ovat kuitenki sellaisia joihin pisteytys ei sovellu: Pitäisikö tehdä ylitöitä vai viettää aikaa perheen kanssa? Hankkisimmeko koiran? Opiskellako nyt vai pitää välivuosi? Tälläisten kysymysten pohdintaa pistetytys enemmänkin häiritsee. Missään tapauksessa ratkaisu tuskin on ilmeinen, ja pelin vaatimuksiin kuuluva pyrkimys lopulliseen voittajaan vastausten joukossa päätyy heikentämään reagointikykyä vastata ympäristön muuttuviin paineisiin joustavuuden sijaan. Vaikeat ja monimutkaiset kysymykset eivät pärjää pelillistetyn maailman suosiokilpailussa oikein/väärin väittelylle. Pelillistäminen ehdollistaa meitä hitaasti aukeavaa sisältöä vastaan (1).

On-line peleistä tuttuja ovat myös virtuaalivaluutat ja palkintoarkut. Tunnettu psykologi ja käyttämistieteilijä B.F. Skinner löysi jo viime vuosituhannen puolivälissä ihmisen psykologiasta merkittävän porsaanreiän: Muuttamalla tehtävästä saatava palkinto sattumanvaraisen suuruiseksi sekä sattumanvaraisen harvaksi juuri sopivalla tavalla, voitiin ihminen saada toistamaan annettua tehtävää tarmokkaammin ja pidempään kuin tarjoamalla palkinto onnistumisesta jokaisella kerralla (2). Strategiaa kutsutaan nimellä intermittent variable reinforcement. Tälläinen satunnaistettu palkitseminen tunnetaankin lähes jokaisessa menestyneessä online-videopelissä nimellä gacha tai lootbox. Sosiaalisen median tapauksessa järjestelmä taas satunnaistaa viestimme jakelun eri yleisöille, ja siten yrittää taata että emme saa aina samaa hyvää palautetta samalta hyvältä yleisöltä vaan mieluummin yrittäisimme yhä uudelleen. Täydellisen viestin kirjoittaminen ja menestyksen löytäminenhän saattaisi saada meidät tyytyväisiksi tämän session lopputulokseen, ja lopettamaan käytön jatkamisen sijaan. Ruutuajan maksimoinnin ja pelillistämisen yhdistelmä hankaloittaa viestiemme todellisen laadun arviointia.

Muuttamalla julkisen keskustelumme pelillistämisellä viihteeksi olemme kuitenkin lisänneet yhteisömme osanottoa siinä ja siten päässeet myös demokratiapyrkimyksissämme eteenpäin. Optimisti sanoisi tässä tilanteessa että somealustojen tarjoama heuristiikka siitä mikä on tällä hetkellä yhteisölle tärkeää on aivan riittävä, ja arvomaailmamme typistäminen ei välttämättä tule toteutumaan kunhan ihmiset vain kehittyvät paremmiksi käyttäjiksi. Ja yhdyn tähän käsitteeseen siitä lähtökohdasta että nykyisen kaltaisen sosiaalisen median on välttämättä oltava ainoastaan välivaihe. Ilmainen, mainosten myyntiin ja sitä kautta ruutuajan maksimointiin perustuva sosiaalinen media on kyllä tehnyt kaikista maailman käyttäjistä julkaisijoita, mutta hinta mikä siitä on maksettu on että jokainen käyttäjä on pakotettu pelaamaan globaalia “julkaisijoiden taistelu”-tietokonepeliä säännöin joita itse yhteisö ei ole juurikaan päässyt määrittelemään.

En ole myöskään järin luottavainen siihen, että yksistään voittoa tavoitteleville yksityisille yritykselle vastuun jättäminen siitä millä säännöin poliittisen ja yhteiskunnallisen keskustelumme äänenpainot pisteytetään johtaa lopulta haluaamme lopputulokseen; avoimempaan ja toimivampaan demokraattiseen yhteiskuntaan. Markkinat ovat totta kai aina tehokkain tapa optimoida minkä tahansa hyödykkeen tuottaminen, mutta hyödyke jota tällä hetkellä tuotetaan on ainoastaan mainosten myyminen ihmisten jatkuvasti kasvavaan ruutuaikaan. Pelottavin esimerkki siitä mihin tälläinen voi johtaa on rokotevastaisuuden, salaliittoteorioiden ja äärioikeistolaisuuden äkillinen nousu viime vuosikymmenen aikana. Järjestelmät aivan perustellusti huomasivat, että siinä missä tieteelliseen tutkimukseen perustuvan tiedon lukemisella saatiin käyttäjä pysymään linjoilla muutaman tunnin, radikaaleihin ryhmiin ihmisiä houkuttelemalla saatettiin käyttäjä saada sitoutumaan kokonaiseen elämäntapaan, jonka keskiössä on jatkuva läsnäolo sosiaalisen median alustalla. Renee DiResta kutsui ilmiötä: “Radicalization by recommendation engine”:ksi (2).

Rokotevastaiset ryhmät voittivat sosiaalisen median pelissä koska ruutuajan äärimmäinen optimointi tuotti osalle käyttäjistä illusory truth effectin. Haavoittuville käyttäjille näytettiin niin facebookissa kuin youtubessa huomattavasti enemmän virheellistä sisältöä kuin totuutta (2). Samalla tavoin pääsivät vallan kahvaan kiinni monet muut aiemmin yhteiskunnan reunoille jääneet liikkeet, kuten fluoria juomavedessä pelkäävät Oregonilaiset. Pian myös Amerikkalaisen äärioikeiston piirissä nähtiin ihmeitä, kun ns. Gamergate nosti sosiaalisen median alustan Redditin avulla esille rasistiset ja misogynistiset asenteet internetiä raskaasti käyttävän nuorison keskuudessa. Steve Bannonin äärioikeistojulkaisu Breitbartin ei nuoren Milo Yannopolisin palkkaamisen lisäksi tarvinnutkaan tehdä paljoakaan nostaakseen levikkinsä pilviin. Yannopolisin edustaman nettisukupolven ironisen huumorin kaapun puetut umpirasistiset meemit siivittivät Breibartin moraaliseen paheksuntaan ja salaliittoteorioihin nojaavan sisällön leviämistä lähes kaikkien USAn Republikaanipuoluetta kannattavien Facebook-syötteisiin, ilman että heidän tarvitsi laittaa tikkuakaan ristiin (2).

Rokotevastaisuuden, Gamergaten, QAnonin ja muiden salaliittoteorioiden parista koneäly pystyi louhimaan jälleen yhden heikkouden ihmisen psyykkeestä: sankaritarinat. Ihmiset jotka lähtivät mukaan “seikkailuun” – aivan kuten videopelissä – joissa maalattiin tarinaa epäinhimmillistä ja ylivoimaista vihollista vastaan taistelevista oikeuden sotureista, viihtyivät linjoilla pidempään. Järjestelmät osasivat annostella juuri oikealla tavalla –  vuosikausia, ihmisten havaintokynnyksen alapuolelta – pikkuhiljaa yhä radikalisoivampaa sisältöä koukuttaakseen heitä kuluttamaan sitä yhä enemmän. Valkoisen ylivallan kannattajien ei siis tarvinnut kuin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan – juuri sopivan pöyhkeällä ja tunteisiin vetoavalla sisällöllään – saadakseen ilmaisen kyydin suosionsa huipulle (2). Ja totta kai, muutkin halusivat pian tehdä samoin jolloin räikeästi ylikategorisoiva, asiaton, tuulesta temmatuilla faktoilla ratsastava sisältö lisääntyi. Tällä tavoin ruutuaikaa maksimoivat järjestelmät päätyvät muokkaamaan sitä tyyliä millä suosituimmat julkaisut seuraavaksi kirjoitetaan.

Suunnatessamme katseemme kohti tulevaisuutta olisi poliittisia erimielisyyksiämme tärkeämpää – ainakin näin aluksi – nähdä minkälaisen roolin tietokone ja sen koneopittu (meistä eroaava) älykkyys on ottanut yhteiskunnallisen keskustelun ohjailumekanismina. Emme vielä osaa nähdä metsää puilta: Erottaa sitä mitä alusta meille syöttää siitä miten todellisuus oikeasti lähelle mennessä näyttäytyisi, jos katsoisimme sitä silmästä silmään suosittelualgoritmin sijaan. Arvotamme koneoppimista edelleen ihmislähtöisin kriteerein, vaikka olisi hyvin tärkeää lähteä arvioimaan sitä sen omista lähtökohdista. Kehittämällä näkökantaamme voimme helpommin huomata että mitä paremmin tässä pelissä menestymme, sitä enemmän meistä tulee sen pelinappuloita. Poliittisia ja yhteiskunnallisia arvopelejä pelaavia tämä tosiasia on totta kai koskenut aina, ihmiskunnan alusta alkaen, mutta se on tapahtunut viitekehyksessä jonka lopputulokset ovat ymmärrettävissä. Aina oli lopulta nähtävissä kenen syliin voima, maine ja kunnia satoivat. Mutta nykyisessä tilanteessa kentällä toimivien pelaajien luonne on muuttunut tavalla joka on ennennäkemätöntä. Ikiaikainen ihmislähtöinen pelimme voimasta ja vaikutusvallasta on kääritty sosiaalisen median alustojen toimesta uuden metapelin sisään, ja sen säännöt ja tarkoitusperät ovat asioidemme ajamiseen vain löyhästi kytkeytyneitä. Jos ajatellaan asiaa pelisuunnittelun kannalta, voidaan esimerkkinä ottaa pulmapelien kehitys sudokuista tai ristikoista nykypäivän massiivisiksi viihdekomplekseiksi, joissa kerätään mainetta ja kunniaa keräilykorttipelien tavoin niin, että itse alkuperäinen peli jää täysin sen ympärille muodostetun metapelin varjoon siinä mitä pelaajat arvostavat. Aina uudistuvat, kerättävät ja söpöt videopelihahmot ja heidän varusteensa puhuttavat enemmän kuin taustalla koko ajan pelattava peli itse.

On nähtävissä että samoin uhkaa käydä myös omalle yhteiskunnalliselle valtapelillemme sosiaalisten median alustojen metapelin puristuksessa. Aivan kuten moderneissa kännykkäpeleissämme, metapelin lonkeroista on tullut paksumpia kuin peli itse ja metapelissä voittaminen on pakollista jos peruspelissä haluaa menestyä. Samoin nyky-yhteiskunnan valtapelissä voittaminen vaatii yhä useammin voittamista myös sosiaalisen median metapelissä. Ja vaikka entisetkin mediat pelasivat omia metapelejään, nykyajan sosiaalisen median alustojen rinnalla ne näyttävät häviävän pieniltä, ja sitä paitsi niiden kytkös politiikkaan oli ilmeinen. Sosiaalisen median metapeli pyörii toisilla ehdoilla kuin oma yhteiskunnallinen keskustelupelimme, eikä sen käyttämä valta ole helposti näkyvä ilmiö. Sen tavoitteet eivät myöskään käy ilmi itse pelin tuloksista, koska se ei ole varsinaisesti puolueellinen vaan toimii pelin yläpuolella. Sillä on kuitenkin kykyä, keinoja ja motivaatiota muokata käymiämme pelejä vaivihkaa siihen suuntaan, että vastakkainasettelu, vaihtoehtoiset totuudet, salaliittoteoriat, moraalinen paheksunta, tribalismi sekä vihapuhe saavat yhä suuremman roolin pelimme keskiössä. Mitä shokeeraavampaa, sitä parempi.

Toni Aittoniemi

Piraattipuolueen puoluesihteeri

toni.aittoniemi@piraattipuolue.fi

Lähteet:

1. Nguyen, C. Thi – How Twitter Gamifies Communication https://philpapers.org/rec/NGUHTG
2. Fisher, Max – The Chaos Machine: The Inside Story of How Social Media Rewired Our Minds and Our World https://www.littlebrown.com/titles/max-fisher/the-chaos-machine/9780316703314/
3. Ezra Klein Show – Best of: A Life-Changing Philosophy of Games https://open.spotify.com/episode/4kIhNCJKP7DvceaWSKsdcM?si=x4XuO9lMQ_2IhjZvlEtkFQ
4. Your Undivided Attention – Addressing the TikTok Threat https://www.humanetech.com/podcast/bonus-addressing-the-tiktok-threat
5. John Vervaeke – Awakening from the Meaning Crisis
   https://www.meaningcrisis.co/

Artikkeli Someajan yhteiskunnallinen keskustelu on pelillistetty julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Mothers for peace -ryhmän Ukrainan sodan vastaisen mielenosoituksen Facebook-tapahtuma ja hallitseva tili onnistuttiin jäädyttämään todennäköisesti joko bottitilien tai hybridivaikuttamisen ja bottitilien yhdistelmällä. Miten näin pääsi käymään, mitä se tarkoittaa, ja miten tälläinen tavallisten kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksiin kohdistuva kyberhyökkäys voidaan tulevaisuudessa torjua?

On selvää, että somepalveluita ylläpitävistä yhtiöistä on tullut osa kansalaisyhteiskunnan infrastruktuuria. Tätä monella tavoin hyödyllistä ilmiötä kuitenkin varjostaa yksi seikka: yhtiöt eivät tee sitä niinkään kansalaisyhteiskunnan vuoksi, vaan rahasta. Yhtiöiden intresseissä on siis minimoida käytetyt resurssit ja maksimoida saadut hyödyt. Suomen kaltaisen vähemmistökielen osalta tämä tarkoittaa raskasta riippuvuutta automaattisesta moderoinnista. Miksi? Koska suomen kieltä puhuva työntekijä on todella kallis verrattuna esimerkiksi halvalla ulkoistettuun englanninkieliseen.

Globaalisti toimivalla yhtiöllä ei myöskään ole samanlaista tarvetta varautua sotatilaan samoin kuin meillä tällä hetkellä. Venäjän hallitus on tehnyt sosiaalisesta mediasta yhden rintaman sodassa ja politiikassa naapureitaan vastaan, mutta Facebookilla ei silti ole samalla tasolla ‘nahkaa pelissä’ tässä konfliktissa. Resurssien nopea lisääminen olisi ratkaisu, ja jollakin tavoin olisi tarve velvoittaa sitä palkkaamaan riittävä määrä paikallista kieltä ja kulttuuria tuntevia ihmisiä ottamaan vastuu siitä että pelkästään tuhansilta väärennetyiltä tileiltä tulevat ilmoitukset eivät riittäisi kaatamaan rauhan puolesta toimivaa alisivustoa.

Sikäli kun päätöksen mielenosoitusta koskevan tilin jäädyttämisestä olisivat tehneet algorytmien sijasta ihmiset, he olisivat olleet kärryillä siitä että kyseessä olivat todennäköisesti Venäjän trollit. Vaikka Facebookin automaattiset moderaatiotyökalut ovat kehittyneitä, tälläistä päivänpoliittista ja kulttuurista ymmärrystä ei tietokoneohjelmilta voida mitenkään realistisesti odottaa, ei vielä pitkään aikaan.

Miten sitten pienet valtiot voivat tälläistä massiivista yhtiötä painostaa ilman että yhtiö vain päättää vetäytyä markkinoilta jotka eivät ole sille taloudellisesti merkittäviä? No, tietenkin liittyä yhteen. Eli katseet on syytä suunnata Euroopan Unioniin jolla yhdessä on riittävästi lihasta kääntää Facebookinkin ruoria. Eikä tarvitse katsoa edes kovin kauas, sillä uutta lainsäädäntöpakettia joka tarttuu tässä mainittuun ongelmaan vain yhtenä osa-alueenaan ollaan jo valmisteltu, piraatit ovat olleet osana sitä, ja EU parlamentti on jo hyväksynytkin siitä merkittävän osan.

Lainsäädäntöpaketin nimi on “Digital Services Act”
https://www.greens-efa.eu/opinions/2022/01/20/the-digital-services-act-is-coming-what-will-it-mean-for-you/

Vaikka EU parlamentti onkin jo hyväksynyt oman versionsa Digital Service Actista, tarina ei ole vielä läheskään lopussa. Euroopan Neuvoston on vielä kokoonnuttava ja jäsenmaiden on hyväksyttävä lait osaksi omia kansallisia lainsäädäntöjään ennen kuin mitään konkreettista alkaa tapahtua. Näissä tulevissa neuvotteluissa saatetaan vielä vaatia kompromisseja, Facebookin palkkaamat lobbarit tulevat olemaan aktiivisia, ja vähemmistökielten edustajien osalta olisi hyvin tärkeää että paikallista kieltä ja kulttuuria ymmärtävien moderaattorien vaatimuksesta ei peräännytä.

Tšekin piraattipuolueen kolme euroedustajaa istuvat europarlamentin vihreässä ryhmässä, ja Digital Services Act onkin syntynyt tämän ja EFA-ryhmän yhteistyön tuloksena. Näiden muutosten läpi saamiseksi voimmekin siis suositella suomalaisia piraatteja tekemään tiivistä yhteistyötä Vihreiden kanssa, joilla on vahvimmat mahdollisuudet taata tämän viimeisen lainsäädäntökierroksen onnistuminen parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisätietoja antavat:

Toni Aittoniemi
Piraattipuolueen hallituksen jäsen
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

ja

Juho Karvinen
Piraattipuolueen varapuheenjohtaja
etunimi.sukunimi@piraattipuolue.fi

Artikkeli Somessa toimivan kansalaisyhteiskunnan turvallisuus sotaa käyvän valtion toimia vastaan ja Digital Services Act julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Hyvää strategiaehdotuksessa oli se, että  immateriaalioikeuksiin ylipäätään suhtaudutaan strategisesti ja että  monin paikoin vanhentunutta lainsäädäntöä on aikeita päivittää. Myös tavoitteet, kuten yritysten kannustaminen innovatiivisuuteen sekä taiteen ja kulttuurin tekijöiden toimintaedellytysten varmistaminen ovat  tärkeitä. Vaikka strategiaehdotuksen ja nykyisen  immateriaalioikeusjärjestelmän lähestymistapa on piraattien mielestä väärä, strategian kehittäminen ja lainsäädännön päivittäminen avaavat tilaa poliittiselle keskustelulle immateriaalioikeuksista. Tarkoituksenamme onkin kirjoittaa auki oma vaihtoehtomme eli  immateriaalioikeusreformi.

Strategiaehdotuksen  ongelmat ovat piraattimielisille sinänsä tuttuja: Se palvelee suurten toimijoiden etua pienyritysten, kulttuurin tekijöiden ja tavallisten kansalaisten kustannuksella. Strategiaehdotuksen tavoitteet tutkimustyön kaupallistamiseksi sotivat avoimen tieteen periaatteita vastaan. Globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulma puuttuu, mikä on erityisen ongelmallista globaalin Covid-19-pandemian aikakaudella, kun rokotteiden patentit ovat estäneet pandemian ja ihmisten terveyden suojelemista.

Toivomme lähitulevaisuudessa aktiivista debattia immateriaalioikeuksista!

LAUSUNTO

Piraattipuolueen lausunto ehdotukseen kansalliseksi aineettomien oikeuksien strategiaksi, diaarinumero VN/15767/2021

Piraattipuolue kiittää mahdollisuudesta lausua IPR-strategiasta. Piraattipuolueen näkökulmasta yritysten innovatiivisuuden ja toimintaedellytysten sekä luovan työn mahdollisuuksien turvaaminen ovat kannatettavia tavoitteita. Strategiaehdotuksessa nostetaan myös esiin jatkuvasti tärkeämmäksi  käyviä tieto- ja kulttuuripoliittisia keskusteluja ja teknologisia  kehitystrendejä. Poliittinen kansalaiskeskustelu näistä teemoista on  erittäin tervetullutta ja on hyvä, että teemoja pohditaan myös  lainvalmistelutyössä.

Vaikka tarkoitukset ovat hyvät, yleisesti ottaen strategiaehdotus on kirjoitettu ongelmallisista lähtökohdista. Oikeudenhaltijoiden kaupalliset intressit ovat ohjausryhmän kokoonpanosta alkaen yliedustettuina suhteessa tekijöihin ja yleisen etuun. Kulttuurin ja taiteen tekijät ovatkin mukana lähinnä koristeena,  ja tieteentekijät sekä tutkimusorganisaatiot mainitaan valittelevaan sävyyn kaupallistamista ymmärtämättöminä ja siitä riittämättömästi kiinnostuneina toimijoina. Strategiassa ajetaan uudenlaista kielenkäyttöä, jossa teollis- ja  tekijänoikeuksista puhutaan osana samaa ilmiötä, “aineettomia  oikeuksia”. Piraattipuolueen mielestä nämä oikeudet ovat luonteeltaan erilaisia, liittyvät erilaisiin intresseihin, etuihin ja eturyhmiin, eikä niiden niputtaminen ole mielekästä.

Strategiaehdotus puolustaa ja pyrkii vahvistamaan nykyistä  immateriaalioikeusjärjestelmää. Nykyisessä järjestelmässä on kuitenkin  lukuisia ongelmia ja sen voittajia ovat etupäässä nykyiset suuret  oikeudenhaltijat, media- ja teknologiayhtiöt. Piraattipuolueen mielestä  strategian pitäisi sen sijaan pyrkiä edistämään yhteiskunnan  kokonaisetua ja huomioida selvästi myös kansalaisten ja kuluttajien  näkökulmat sekä tieteen, opetuksen ja sivistyksen näkökulmat.

Nykyisenlainen  tai vahvempi immateriaalioikeuksien suoja on haitallinen yritysten  innovaatiotoiminnan kannalta. Se kannustaa esimerkiksi suuria toimijoita patenttien hankkimiseen yksinomaan kilpailijoiden häiritsemiseksi tai suoranaiseen patenttitrollaamiseen, jossa patentin haltijalla ei ole aikomustakaan kehittää tuotetta vaan ainoastaan kerätä lisenssimaksuja.

Strategiaehdotuksesta  puuttuu globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulma. Jos Covid-19-kriisi on jotain opettanut immateriaalioikeuksista niin sen, että nykyisellään esimerkiksi rokotteiden patentit ovat aktiivisesti estäneet pandemian torjuntaa, globaalin oikeudenmukaisuuden toteutumista ja ihmisten terveyden suojelemista. Niin ikään valitettavaa on, että strategiassa suhtaudutaan positiivisesti EU:n harjoittamaan kansainväliseen vaikuttamistyöhön, jossa pyritään saamaan aikaan “länsimaisista lähtökohdista luotu IP-järjestelmä”.  Kansainvälinen yhteistyö sinänsä on kannatettavaa, mutta tavat, joilla  EU on immateriaalioikeusasioissa valinnut toimia kansainvälisellä kentällä ovat pikemminkin epäsuhtaisen tai jopa uuskolonialistisen kauppapolitiikan jatkumoa. Rokotepatenttien lisäksi viimeaikaisena esimerkkinä tästä on EU:n komission puuttuminen Etelä-Afrikan tekijänoikeuslakiuudistukseen.

Strategiaehdotus on ongelmallinen myös tiedepolitiikan kannalta. Siinä esitetään toimenpiteitä tutkimustulosten kaupallistamiseen. Piraattipuolueen  mielestä tutkimusinstituutioiden tehtävä on tuottaa korkeatasoista  tutkimusta, jonka tulokset ovat tiedeyhteisön ja koko yhteiskunnan  käytössä avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti. Pyrkimykset  tutkijoiden työn kaupallistamiseksi sotivat avoimen tieteen periaatteita  vastaan, eivätkä ole kannatettavia.

Lopuksi piraattipuolue kuitenkin kiittää, että IPR-strategiaa kirjoitetaan  auki, se mahdollistaa poliittisten vaihtoehtojen tuomisen esille. Meidän  ajattelumme lähtee siitä, että tiedon ja kulttuurin vapaa liikkuvuus  edistävät luovuutta, innovaatioita. Nämä ovat talouden, kulttuurin,  hyvinvoinnin ja sivistyksen kannalta tärkeitä arvoja. Siksi aineettomien  oikeuksien strategian pitäisi pohjautua selkeästi yhteisresurssien (kuten avoimen lähdekoodin ohjelmistojen, avoimien sisältöjen, avoimen datan) vaalimiseen ja hyödyntämiseen. Nousevan datatalouden osalta taas  sääntelykehikon olisi otettava vakavasti käyttäjien rooli datan tuottajina ja tunnustettava heidän oikeutensa OmaData-periaatteen mukaisesti. Ymmärrämme, että nykyinen immateriaalioikeusjärjestelmä on kehitetty toisenlaisista lähtökohdista ja tavoitteidemme toteutuminen vaatisi laajan tekijänoikeusreformin, jossa yhteiskunnan kokonaisedun, taiteen ja kulttuurin tekijöiden, sivistystoimen ja vapaan oppimisen, innovatiivisten yritysten ja tavallisten kansalaisten näkökulmat tulisi huomioiduksi.

Lausunnon vastuuvalmistelija:

Juho Karvinen, piraattipuolueen varapuheenjohtaja

Artikkeli Lausunto ehdotuksesta kansalliseksi aineettomien oikeuksien strategiaksi julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Lisätiedot

Petrus Pennanen
Varapuheenjohtaja
+358 40 502 0355

Jonna Purojärvi
Puheenjohtaja
+358 45 310 2351

Artikkeli Perustuloa, ei aktiivimallia! julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Jättien riitasoinnut hiljensivät Youtuben

Aika monen suomalaisen päivä meni tänään torstaina pilalle, kun he eivät saaneetkaan kuunnella musiikkia Youtubesta. Teoston ja Googlen välisten neuvotteluiden venyminen on ollut yksi päivän isoimmista uutisaiheista.

Teostolla on erityisasema lainsäädännössä (tekijänoikeuslaki 26 §). Se neuvottelee sopimuslisensseistä jäseniensä puolesta, mutta myös niiden sisällöntuottajien, jotka eivät ole sen jäseniä eivätkä ole antaneet sille mandaattia asiassa. Tämän erityisaseman takia on perusteltua, että Teoston täytyy toimia avoimemmin kuin nyt.

Kuten olemme saaneet tänään huomata, se, onnistuuko vai epäonnistuuko Teosto neuvotteluissaan, heijastuu huomattavasti laajempaan toimijajoukkoon kuin vain sen jäseniin. Koska Teosto neuvottelee kaikkien musiikintekijöiden puolesta, se toimii lähes julkiseen valtaan verrattavasti. Näin ollen kaikilla, joiden puolesta sovitaan, pitäisi olla nykyistä laajempi oikeus tietää myös neuvottelujen etenemisestä ja niiden tuloksista.

Päivän tapahtumia voi peilata myös nyt EU:ssa työn alla olevaan tekijänoikeuslain uudistukseen, jossa yhtenä elementtinä ovat olleet automaattisesti sisältöä suodattavat “sensuurikoneet”. Tänään on Suomessa todistettu, kuinka estolistalle on päätynyt huomattavia määriä sisältöä, joka ei kuulunut millään tavalla Teoston ja Googlen välisten neuvotteluiden piiriin.

Jos vaatimus automaattisesta sisällönsuodatuksesta menee läpi EU-tasolla, joudumme jatkossa tottumaan vastaavanlaisiin ongelmiin Internetin eri sisältöpalveluissa.

Vielä on mahdollisuus toimia vapaan Internetin puolesta ja estää sensuurikoneiden synty. Aloita tutustumalla käynnissä olevaan uudistukseen piraatti-MEP Julia Redan verkkosivuilla (englanniksi). Ota yhteyttä europarlamentin jäseniin esimerkiksi savethememe.net -sivuston kautta ilmaiseksi.

Toimi nyt!

Lisätietoja antavat

Arto Lampila
Varapuheenjohtaja
040 845 4660
etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi

Jonna Purojärvi
Puheenjohtaja
045 310 2351
etunimi.sukunimi ät piraattipuolue.fi

Artikkeli Jättien riitasoinnut hiljensivät Youtuben julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

 
”Hyvät kuulijat,
 
Piraattipuolue arvostaa yksityisyyttä ja se onkin yksi tärkeimmistä syistä olemassaoloomme. Myös perustuslain laatijat ovat arvostaneet yksityisyyttä, sillä siellä lukee että kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Kansalaisten viestinnän yleinen valvominen on yksiselitteisesti perustuslain vastaista, eikä Piraattipuolue sallisi perustuslain tarjoaman yksityisyydensuojan heikentämistä varsinkaan näin merkittävällä tavalla. Yksityisyys on nykyään muutenkin jatkuvasti tulilinjalla.

 Piraatit ottivat viime vuonna kantaa aiheeseen todeten, että ”on perusteltua, että puolustusvoimilla on jonkinasteinen, lailla säännöstelty, oikeus ulkomaantiedusteluun maanpuolustusta ajatellen. On kuitenkin pidettävä tarkoin huolta siitä, ettei valvontaa käytetä oman maan kansalaisiin ja sille on oltava vahvat oikeudelliset perusteet.”

 On tosiasia, että käytännössä tämä haluttu valvontatapa ei täytä näitä kriteerejä. Ensinnäkin, lähes kaikkea verkkoliikennettä valvottaisiin, eli valvontaa käytettäisiin tahtomattakin oman maan kansalaisiin, ja toiseksi sille ei ole oikeudellisia perusteita, mikä nähdään jo siitä, että tämän lain takia halutaan muuttaa perustuslakia niin, että se käytännössä tuhoaa kirjesalaisuuden. Vaikka tietoverkkotiedustelu kohdennettaisiinkin vain maan rajat ylittävään liikenteeseen, meidän täytyy samalla muistaa, että n. 95% tietoliikenteestämme liikkuu Suomen rajojen ulkopuolelle.

 Nordstromin esityksessä esitetään tietoliikenteen käsittelyn kohdalla, että kerääminen tapahtuu automatisoidusti ja tallentaminen hakusanojen perusteella. Käytännössä siis kaikki kerätään, mutta hakusanojen perusteella päätetään mitä tallennetaan.

 Tämä on siis juuri sitä hyvästä syystä paheksuttua massavalvontaa. Kaikkien viestintää seurataan ja jos satutaan kuulemaan jotain jännää, heristellään korvia ja katsotaan mistä muusta siellä keskustellaan. Valvonta kohdistuisi myös oman maan kansalaisiin, sillä sitä on mahdotonta eritellä vaikka siihen pyrittäisiinkin.

 Viestintäministeriön edustaja antoi niinikään eriävän mielipiteensä, listaten kuusi hyvää syytä vastustukselleen:

 1. Kyseessä on massavalvonta, sillä siinä on kyse teknisestä pääsystä kaikkeen tietoliikenteeseen, ja että tiedustelu kohdistuu tosiasiassa myös suomalaisten viestintään.

 2. Viranomaisille voidaan antaa vain toimivaltuuksia, jotka perustuvat niiden lakisääteisiin tehtäviin. Tiedonhankintatoimivaltuudet ovat hyväksyttäviä vain, jos ne ovat välttämätön ja tehokas keino jonkin viranomaiselle säädetyn tehtävän hoitamiseksi

 3. Ministeriö myös totesi, että verkkovalvonnan tehokkuutta ei ole osoitettu, eikä vaihtoehtoja arvioitu, joten edellisen kohdan mukaan toimivaltuudet eivät voi olla hyväksyttäviä.

 4. Verkkovalvonnalla voi olla merkittäviä vaikutuksia yritystoimintaan ja massavalvonnan puuttuminen voi olla valttikortti, varsinkin kansainvälistä yritystoimintaa houkutellessa.

 5. Verkkovalvonnalla rajoitetaan perusoikeuksia, erityisesti oikeutta yksityisyyteen

 6. Verkkovalvonta heikentäisi tietoturvaa.

 Lisäksi on pöyristyttävää, että Nordströmin esitys kertoo heti ensimmäisellä sivulla, että valvonnasta halutaan säätää erikseen. Se tarkoittaisi sitä, että valvontalainsäädäntö tulee hyvin luultavasti sotilastiedustelulain perässä, joten vähintäänkin valvonnasta erikseen säädettäessä, luodaan sotilastiedustelulle tilaisuus käyttää uusia välineitä ja toimivaltuuksiaan ilman, että valvonnasta on vielä säädetty yhtään mitään. Se myös suurentaa riskiä sille, että valvonnasta ei loppujen lopuksi edes säädettäisi lakia joka taas jättäisi sotilastiedustelulle mahdollisuuden toimia täysin mielivaltaisesti, kunnes valvonnasta olisi vihdoin säädetty. Tämä voi helposti olla jopa vuosien pituinen ajanjakso. Vaikka meille onkin väitetty, että valvonta koskisi kaikkia päätöksentekovaiheita, niin miksi siitä pitää säätää erikseen “sitten joskus”? Nykyisellään tämä tärkeä osa kokonaisuudesta ei ole julkisesti arvioitavana, joten me yksinkertaisesti kieltäydymme hyväksymästä perusoikeuksien viemistä niin, ettei lisätoimivaltuuksien valvonnasta sovita samanaikaisesti.

 Piraattipuolue ei halua massavalvontaa Suomeen, eikä tekosyyksi käy se, että muualla tehdään ja jäädään jälkeen. Huono kehitys ja huonot päätökset kuuluukin jättää tekemättä. Nyt suunniteltu laki kuulostaa ikävästi projektilta, jossa halutaan laillistaa jo tällä hetkellä olemassaolevat perustuslain vastaiset tiedustelukäytännöt. Se lisäksi vähentää maamme houkuttelevuutta tietopalveluteollisuuden investointipaikkana merkittävästi. Missä ovat nyt ne poliitikkojen puheet, joissa Suomesta maalailtiin tietosuojan Sveitsiä? Näillä näkymin se Piraattipuoluetta miellyttävä tulevaisuuden visio on kariutumassa niin, että myös omien kansalaistemme oikeus yksityisyyteen on menossa sen surullisen kuuluisan pesuveden mukana.

 Siinä tapauksessa, että massavalvontaa aloitetaan kaikesta huolimatta harjoittamaan, vaadimme erittäin tiukkaa parlamentaarista ja tuomioistuinperusteista peräänkatsomista asiassa, sekä tuntuvat sanktiot valvontakeinojen väärinkäytöstä.

 Viranomaisen ei siis tule olla immuuni oikeudettomaan tietourkintaan. Tästä hyviä esimerkkejä ovat Mika Myllylään ja Anneli Aueriin kohdistuneet yksityisyyden loukkaukset, joissa yli sata poliisia on urkkinut tietoja ilman lupaa, pitkälti uteliaisuudesta. Entäs kun motiivina luvattomalle urkinnalle on esimerkiksi sievoinen summa rahaa tai muut henkilökohtaiset hyödyt? USA:n turvallisuusvirasto NSA:n työntekijät ovat käyttäneet massiivisia urkintajärjestelmiään urkkiakseen henkilökohtaisia tietoja puolisoistaan epäillessään uskottomuutta. Miten Suomessa aiotaan estää mm. tällaiset väärinkäytökset?”

Artikkeli Piraatit ottavat kantaa uuteen tiedustelulainsäädäntöön julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

• vapaan liikkuvuuden edistämiseen,
• yhteisen ulkopolitiikan kysymyksiin,
• globaalisti merkittävien ympäristö- ja terveysuhkien torjumiseen, sekä
• jäsenvaltioidensa kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseen.

Miten Piraattipuolue kehittää unionia:

• Käyttöön vahvempi eurooppalainen kansalaisaloite ja EU:n laajuiset suoran demokratian mallit
• Komissiolle presidentti suoralla vaalilla
• Eurooppa-neuvoston ja ministerineuvoston asiakirjojen avoin saatavuus ennen kokousta ja kokousten sekä neuvotteluiden seurattavuus
• EU:lle selkeästi rajattu rooli: tiedon, tavaran ja ihmisten vapaa liikkuus, yksilönvapauksien turvaaminen ja ulkopolitiikka
• Lakialoiteoikeus myös EU-parlamentille
• Lobbaajarekisteri vahvemmin käyttöön

Hallitus hyväksynyt kannanoton 19.6.2016

Artikkeli Demokratiavaje ruokkii Unionin pelkoa julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Useimmiten suuria järjestelmiä käytetään vähintään kymmenen vuotta, jonka aikana suljetun koodin ohjelmistoa kehittänyt yritys voi lopettaa toimintansa tai kehittää ohjelmistoa ei-toivottuun suuntaan, jolloin pahimmillaan ohjelmiston käyttö vaikeutuu tai poikkeaa alkuperäisestä tarkoituksestaan. Molempien tilanteiden edessä realistisin vaihtoehto voi olla jopa lopettaa koko ohjelmiston käyttö ja tilata uusi kallis järjestelmä, jonka kulut muodostuvat itse ohjelmistosta, koulutuksesta ja käyttöönotosta. Avoimen lähdekoodin ohjelmiston käytössä vastaavanlainen tilanne on ratkottavissa, sillä sen kehittämistä voi jatkaa haluttuun suuntaan jopa alkuperäisestä ohjelman tekijästä riippumatta. Tällöin myös tulevaisuuden jatkokehitys ja ylläpito on mahdollista kilpailuttaa.

Vaikka ohjelmisto olisi valtion tai kunnan tilaama, vaatimus lähdekoodin avoimuudesta ei estä halutessa ohjelmistokehittäjää ansaitsemasta ohjelmiston myynnillä ja jatkokehittämisellä. Lisäksi on täysin loogista, että valtion tai kunnan tilaama – eli veronmaksajien rahoilla kustannettu – ohjelmisto on myös vapaasti hyödynnettävissä. Avoimet ohjelmistot mahdollistavat tehokkaasti eri ohjelmarajapintojen liittämisen toisiinsa, sillä koodi on tarkasteltavissa, ja siten sen yhteenliittäminen on alustariippumattomasti mahdollista. Tilanteessa, jossa on perusteltua käyttää suljettua lähdekoodia, ohjelmiston rajapintojen on oltava avoimia jatkokehitystä ja eri järjestelmien yhteenliitettävyyttä varten.

Suomessa avoimia ohjelmistoja on käytössä jo muun muassa kouluissa ja joissakin julkishallinnon järjestelmissä. Ulkomailla avointa ohjelmakoodia käytetään jo huomattavasti tehokkaammin. Suomi uhkaakin jäädä sähköisten palveluiden kehityksessä pahasti muiden maiden jalkoihin, mikä voidaan myös todeta viime vuosien kansainvälisistä vertailuista.

Avointa lähdekoodia käytettäessä kuka tahansa voi tarkastella ohjelmistokoodin sisältöä. Tämä mahdollistaa tietoturva-aukkojen helpomman löytymisen ja niiden tahallisesti haitallisen hyödyntämisen, mutta myös niiden raportoimisen ja korjaamisen muiden ohjelmasta kiinnostuneiden toimesta. Koodin avoimuutta ei siis voida tältä kannalta nähdä erityisen hyvänä tai huonona, joskin ulkoinen ja useammalla osapuolella auditointi helpottuu avoimuuden myötä. Kaiken kaikkiaan ohjelmiston avoimuus tarkoittaa kuitenkin vaatimusta tehdä työ huolellisemmin, jotta ohjelmavirheiden määrä saadaan minimoitua. Avoimen lähdekoodin ohjelmiston yksi perusvaatimus on tietenkin se, että lähdekoodi on oltava kenen tahansa saatavilla ilmaiseksi ja helposti. Muilta osin ero suljetun lähdekoodin ohjelmistoon on minimaalinen. Myös lisenssissä olisi hyvä ottaa huomioon mahdollisimman vapaat käyttömahdollisuudet muillekin kuin tilaajalle.

Avoimen lähdekoodin lisäksi on olemassa myös vapaan lähdekoodin vaihtoehto; yhdessä näistä käytetään nimitystä FOSS (Free and Open Source Software). FOSS-ohjelmiston tärkein ero tavalliseen avoimen lähdekoodin ohjelmistoon on sen käytössä. Jokaisella on oikeus saada lähdekoodi käsiinsä, opiskella, käyttää, muokata ja levittää sitä eteenpäin. FOSS tuo myös oikeuden kolmannelle osapuolelle hyödyntää ohjelmistoa kaupallisesti. Edellä mainituista ominaisuuksista muun muassa lähdekoodin saantioikeus tulisi ehdottomasti sisällyttää kaikkiin julkishallinnon avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin, mutta myös muita ominaisuuksia voidaan pitää merkittävinä hyödykkeinä. Ohjelmiston jatkokehitys ja paranneltujen versioiden tuominen markkinoille ovat hyödyksi koko IT-alan kehitykselle, eikä toiminta sulje pois alkuperäisen tekijän mahdollisuutta myydä ohjelmistoa tai sen tukipalveluita – ohjelmistoa, jonka alkuperäisestä tilaustyöstä on jo kertaalleen maksettu kansalta kerätyin verovaroin.

Kilpailuttaessa ohjelmiston tekijöitä tai valmiita ohjelmistoja tulee valmistus-, käyttöönotto- ja koulutuskulujen lisäksi ottaa huomioon ohjelmiston pitkäaikaiset jatkokehityksen ja ylläpidon kustannukset. Työtä ei enää tarvitse aloittaa puhtaalta pöydältä, vaan muutokset voidaan tehdä valmiiseen ohjelmistoon. FOSS-ohjelmistojen osalta jatkokehitys tuo säästöjä ja erityisesti nopeampaa kehitystä myös kaikille muille ohjelmistoja hyödyntäville eikä vain alkuperäiselle tilaajalle.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan 25.11.2009 julkistamassa raportissa todetaan Suomen pudonneen tietoyhteiskuntakehityksen kärjestä. Piraattipuolue yhtyy EVA:n useisiin näkökulmiin avoimien järjestelmien ja ohjelmistojen hyödyistä. Piraattipuolue muistuttaa myös Vanhasen toisen hallituksen tekemien IT-kehityslinjausten – niin yksityisten, yritysten kuin julkishallinnonkin osalta – hyötyvän avoimien ohjelmistojen käyttöönotosta enemmän kuin hallitus toistaiseksi on edes kyennyt linjauksiensa eteen toteuttamaan.

Lähteet:
Elinkeinoelämän valtuuskunnan raportti
Suomen hallituksen IT-linjaukset

Piraattipuolueen hallitus on hyväksynyt kannanoton 26.11.2009.

Artikkeli Avointen ohjelmistojen käyttö julkishallinnossa julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..

Sananvapauden toteutuminen saa useinkin aikaan tilanteita, joissa keskustelua seuraava tai siihen osallistuva saattaa tuntea mielipahaa. Sananvapautta yhteiskunnassa tarkasteltaessa onkin tehtävä yksi erittäin tärkeä rajaus: valtion tehtävä ei ole suojata kansalaisia mielipahalta. On tunnustettava, että sananvapaus tarkoittaa oikeutta tehdä itsestään hölmö, ja esittää käsityksiä jotka saattavat herättää ankaraakin kritiikkiä tai vastenmielisyyttä. Pahimmankin tomppelin tulee saada nauttia sananvapauden suojaa. Muutoin sitä ei ole. Sananvapaudessa ei ole kysymys siitä, millaiselle viestinnälle on tarvetta, eikä siitä, millainen viestintä on hyödyllistä, eikä liioin siitä, millainen viestintä täyttää tietyt esteettiset tai laadulliset kriteerit.

On vastustettava voimakkaasti pyrkimyksiä rajoittaa sananvapautta yhteiskunnassa. Ihanteena olisi pidettävä tilannetta, jossa kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet lähettää ja vastaanottaa viestejä mielipiteistään riippumatta. Kenenkään internet-yhteyttä ei pitäisi voida katkaista ilman oikeuden päätöstä, eikä oikeuden päätökselläkään kevein perustein. Internetistä on muodostunut sananvapauden käyttämisen merkittävin työkalu.Olemassaoleva lainsäädäntö tarjoaa vähintäänkin riittävän suojan kunnianloukkauksia ja yksityisyyden suojaa rikkovaa tiedonlevitystä vastaan. Rikoslaki sisältää riittävät rangaistukset sekä valtio- ja yrityssalaisuuksien, että lainvastaisen pornografian levityksestä. Useissa Euroopan unionin jäsenmaissa, kuten Suomessa, on säädetty “mustia listoja” tiettyjen verkkosivujen katselun estämiseksi. Tällainen estotoiminta on rehellisesti tunnustettava ennakkosensuuriksi, ja sellaisena kiellettävä.

Aika ajoin nostetaan EU:n piirissä esille vaatimus kriminalisoida esimerkiksi natsisymbolien esittäminen ja natsien ihmisoikeusrikosten tapahtumisen kyseenalaistaminen. Tällaisiin pyrkimyksiin on viisainta suhtautua torjuvasti. On näet vaarana, että sensuuritoimet vain tukahduttavat asiallisen kriittisen keskustelun. Parempi ratkaisu on sananvapauden vaaliminen, sillä se takaa jokaiselle mahdollisuuden osallistua keskusteluun.

YK:n ihmisoikeusneuvoston julkilausuma, jossa vaaditaan maailman maita kriminalisoimaan uskontojen arvosteleminen, on valitettava. Sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät ole toistensa vastakohtia. Ilman sananvapautta uskonnon harjoittamisen vapaus ei voi toteutua. Uskonnonvapauteen sisältyy yhtä hyvin oikeus harjoittaa uskontoa ja perustella se kuin oikeus pidättäytyä harjoittamasta uskontoa ja perustella valintansa. Myös herkistä yhteiskunnallisista kysymyksistä tulee voida esittää kärjekkäitä mielipiteitä sekä yksityisesti että julkisesti ilman pelkoa rangaistuksi tulemisesta.

Nykyinen tekijänoikeusjärjestelmä rajoittaa sananvapautta, sillä se heikentää ihmisten mahdollisuuksia ilmaista itseään muiden tekemien teosten kautta tai niiden avulla. Perustuslaillinen sanavapaus on selkeä peruste Piraattipuolueen tavoittelemalle tekijänoikeuksien kohtuullistamiselle.

Tänään, ehkä enemmän kuin koskaan ennen, on syytä rohkaista ihmisiä käyttämään sananvapauttaan sukupuolesta, iästä, uskonnosta, maailmankatsomuksesta, kansallisuudesta, kielestä, ja taloudellisesta asemasta riippumatta.

Tämä kanta hyväksyttiin Piraattipuolueen vuosikokouksessa 14.6.2009.

Artikkeli Piraattipuolueen kanta sananvapauteen julkaistiin ensimmäisen kerran Piraattipuolue r.p..