Historia PDF Tulosta

Kansainvälisen piraattipuolue -kansanliikkeen historia alkaa tammikuusta 2006, jolloin ruotsalainen Rick Falkvinge avasi verkkosivuston uudenlaisen poliittisen puolueen prototyypille, piraattipuolueelle. Puolueen ensimmäisenä tavoitteena oli kerätä Ruotsissa puolueen rekisteröimiseen vaadittavat 1500 allekirjoitusta. 36 tuntia myöhemmin allekirjoituksia oli kerätty lähes 5000.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin Ruotsin Piraattipuolue eli Piratpartiet osallistui Ruotsin valtiopäivävaaleihin saaden 0,63% äänistä ja nousten näin Ruotsin 10 suurimman puolueen joukkoon.

Kolmevuotisen historiansa aikana kansanliike on levinnyt ympäri maailman. Tällä hetkellä toimiva piraattipuolue on ainakin Argentiinassa, Itävallassa, Brasiliassa, Bulgariassa, Chilessä, Saksassa, Italiassa, Alankomaissa, Perussa, Puolassa, Etelä-Afrikassa, Espanjassa, Sveitsissä ja tietenkin Ruotsissa ja nyt Suomessa. Ruotsin piraattipuolue sai kesäkuun 2009 europarlamenttivaaleissa yli 7 %:n kannatuksen. Puolueen edustajana europarlamentissa on Christian Engström. Saksassa paikallinen piraattipuolue on saanut vaaleissa läpi kunnanvaltuutettuja ja saavutti syyskuun 2009 parlamenttivaaleissa 2,1 %:n kannatuksen.

Piraattipuolue Suomessa

Helmikuun lopulla 2008 Matti Hiltunen avasi suomalaisen Piraattipuolueen verkkosivuston ja -yhteisön tuomaan yhteen Piraattipuolueen perustamisesta kiinnostuneet suomalaiset. Lukuisat valtakunnalliset ja paikalliset mediat tarttuivat uutiseen Piraattipuolueen perustamisesta ja lähes 600 kiinnostunutta ympäri maan liittyi mukaan keskustelupalstalle ensimmäisen kahden kuukauden aikana.

Piraattipuolueen perustuskokous pidettiin 24.-25. toukokuuta Tampereella (lehdistötiedote). Paikalla oli noin 50 henkilöä. Kokous muodosti hallituksen ja hyväksyi puolueohjelman. Puheenjohtajaksi valittiin aiemmin tiedottajana toiminut Carl Wahlman.

Heinäkuussa puolue alkoi ottaa vastaan lisää jäseniä ja ensimmäisen parin viikon aikana jäsenmäärä kasvoi noin 350 uudella jäsenellä. Sittemmin puolueen jäsenmäärä on kohonnut jo yli 2 500:een. Syksyn 2008 aikana puolueen toiminta kehittyi ja vilkastui. Paikallistoimintaa lähinnä säännöllisten tapaamisten muodossa on alettu järjestää aktiivisesti erityisesti pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa. Piraattipuolueen blogi on aktivoitunut ja siitä on tullut nimekkäine vieraskirjoittajineen varteenotettavan tekijänoikeuskeskustelun näyttämö. Piraattipuolueen tärkeänä yhteydenpitokanavana on toiminut tiivis IRC-yhteisö.

Piraattipuolue alkoi syyskuun puolivälissä 2008 kerätä puoluerekisteriin pääsyyn tarvittavia 5 000 kannattajakorttia. Piraattipuolue merkittiin puoluerekisteriin 13.8.2009, joten puolue voi nyt asettaa ehdokkaita vaaleissa. Kesäkuun 2009 europarlamenttivaaleihin Piraattipuolue ei ehtinyt osallistua, mutta tulevaisuudessa häämöttävät vuoden 2011 eduskuntavaalit.

Tärkeitä tapahtumia

- 13.3.2008 Piraattipuolue perustettiin Orivedellä. Paikalla olivat entinen puheenjohtaja Carl Wahlman, nykyinen puheenjohtaja Pasi Palmulehto, varapuheenjohtaja Harri Kivistö ja rahastonhoitaja Pasi Vähämartti.
- 24.5.2008 Varsinainen perustuskokous pidettiin Tampereella.
- 12.9.2008 Piraattipuolue aloitti 5 000 kannattajakortin keräämisen puoluerekisteriin pääsyä varten.
- 31.12.2008 Vuosi päättyi FRA-lain vastaiseen mielenosoitukseen Helsingissä.
- 30.1.2009 Piraattipuolue isännöi Helsingissä piraattipuolueiden neljättä kansainvälistä konferenssia 30.1. - 1.2.2009.
- 6.2.2009 Piraattipuolue oli keskeinen järjestäjä Lex Nokiaa vastustaneessa mielenosoituksessa.
- 26.2.2009 Piraattipuolueen delegaatio keskusteli Lex Nokiasta perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin (kok.) kanssa.
- 25.3.2009 Piraattipuolueen delegaatio keskusteli opetusministeriön virkamiesten (mm. valtiosihteeri Haglund) kanssa ministeriön piratisminvastaisesta raportista.
- 20.4.2009 Pian Pirate Bay -tuomion julistamisen (17.4.) jälkeen Piraattipuolueen jäsenmäärä ylitti 1 000. Kaksi päivää myöhemmin jäsenmäärä oli kivunnut jo 1 233:een. Lisäksi kannattajakorttitilauksia tulvi toista tuhatta ja verkkosivujen kävijämäärä 18-kertaistui. Myös medianäkyvyys oli kiitettävää.
- 23.4.2009 Tekijänoikeuspäivänä ja henkisen omaisuuden viikolla järjestettiin Piraattipuolueen tapaamisia neljällä eri paikkakunnalla ja mm. osallistuttiin tekijänoikeusaiheiseen paneelikeskusteluun Helsingin yliopistolla.
- 1.6.2009 Piraattipuolue jätti puoluerekisterihakemuksensa.
- 14.6.2009 Piraattipuolueen vuosikokous pidettiin Vantaalla.
- 6.-9.8.2009 Piraattipuolue ja Piraattinuoret osallistuivat suurella joukolla ja menestyksekkäästi Assembly Summer 2009 -tapahtumaan.
- 13.8.2009 Piraattipuolue merkittiin puoluerekisteriin, mistä saimme tosin tiedon vasta 19.8.