Lyhyesti

Piraattipuolue on kansalaisoikeuksien turvaamiseen ja kulttuurin ja tiedon vapauden lisäämiseen keskittyvä puolue, osana suurta piraattiliikettä, jonka johdosta piraattipuolueita on jo yli neljässäkymmenessä maassa.

Piraattipuolue haluaa edistää myönteistä tietoyhteiskuntakehitystä. Tekijänoikeudet eivät saa rajoittaa teosten epäkaupallista käyttöä. Yhteiskunnalle vahingollisista lääke- ja ohjelmistopatenteista on luovuttava ja patenttijärjestelmää tarkasteltava kokonaisuutena uudelleen. Tekijänoikeuksia tai ulkoisia uhkia ei saa käyttää perusteena vapauksien ja yksityisyyden kohtuuttomalle rajoittamiselle. Valtioiden ja Euroopan unionin on toimittava nykyistä avoimemmin ja kansanvaltaisemmin.

Vallalla olevat poliittiset virtaukset ovat päinvastaisia. Tekijänoikeuksia kiristetään polkemalla ihmisten yksityisyyden suojaa, pidentämällä jo ennestään järjettömiä suoja-aikoja ja loukkaamalla kuluttajansuojaa kopioestoilla. Patentit luovat usein työpaikkoja lähinnä asianajotoimistoihin. Internetin vapaudesta pelästyneet pyrkivät rajoittamaan vapaata keskustelua vaatimalla sivustojen ylläpitäjät vastuuseen. Valtiot keräävät kansalaisista yhä enemmän tietoa, mutta toimivat samaan aikaan itse usein suljettujen ovien takana. Epäkaupallista kopiointia ja muuta harmitonta kulttuurin edistämistoimintaa ei voida käytännössä rajoittaa puuttumatta sähköisen viestinnän luottamuksellisuuteen. Kohti valvontayhteiskuntaa etenevä kehitys on katkaistava Suomessa ja Euroopassa.

Piraattipuolueen tavoitteet lyhyesti


Piraattipuolue:

  • on avoimuutta ja vapautta arvostava tietoyhteiskuntapuolue, joka puolustaa sananvapautta, yksityisyyden suojaa, viestintäsalaisuutta ja oikeusturvan toteutumista.
  • edistää tiedon vapaata liikkuvuutta vaatimalla tekijänoikeusjärjestelmän ylilyöntien kumoamista, nykyisen patenttijärjestelmän lakkauttamista ja viranomaisten tuottaman sekä tieteellisen tiedon vapaampaa saatavuutta.
  • vaatii laajempaa avoimuutta ja kansalaisille enemmän osallistumismahdollisuuksia lainvalmisteluun ja muuhun viranomaistoimintaan.
  • vaatii järkevää tietoyhteiskuntapolitiikkaa, jossa julkisille varoille saadaan riittävästi vastinetta, ja jossa edistetään informaation vapaata liikkuvuutta.
  • haluaa vähentää byrokratiaa ja viranomaiskontrollia ja lisätä ihmisten vapautta päättää omista asioistaan. Muun muassa tämän vuoksi Piraattipuolue haluaa ottaa käyttöön perustulon.

 

Puolueohjelma kokonaisuudessaan

 
 
Generated on lin108.gridhost.co.uk