Rasismin torjuntaan päättömiä keinoja

Rasististen tekojen kriminalisointia ja rankaisua pohtinut työryhmä on 19.1. palauttanut mietintönsä Oikeusministeriölle. Työryhmä on päätynyt pohdinnoissaan tekemään sananvapaudesta entistä epämääräisemmän ja vaikeammin hahmoteltavan oikeuden. Oikeusministeriön tiedotteessa käytetään mm. sellaisia termejä kuin "viharikokset" ja "vihamotiivi".

– Tämä kuvastaa varsin osuvasti nykyistä suuntaa, jossa väärät tuntemukset ja asenteetkin ovat pian kriminalisoitavia, lausuu Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Harri Kivistö.

Työryhmä esittää julkituonnin määrittelemistä, joka sisällyttää verkossa linkittämisen mahdollisesti rasistiseen tuotokseen. Tämä kyseenalaistaisi koko internetin toimintaperiaatteen. Ilmeisesti työryhmä ei ymmärrä itsekään riittävästi internetin ja linkityksen toimintaperiaatteita, sillä oikeusministeriön tiedotteessa ehdotetaan jopa rasististen linkkien avaamisen kriminalisointia. Harvoissa tapauksissa linkin avaaja voi etukäteen tietää jonkin kuvan tai tekstin olevan rasistinen näkemättä sitä. Törkeä kansanryhmää vastaan kiihottaminen taas kattaisi joukkotuhontaan kannustamisen. Käytännössä tämä saattaisi kriminalisoida esimerkiksi terrori-iskusta puhumisen väärään sävyyn.

– Kaikkia koskevat lait tulee olla terveellä maalaisjärjellä ymmärrettävissä ja sen mukaan luontaisesti toimittavissa. Esityksen tuoma epävarmuus johtaisi liialliseen varovaisuuteen keskusteluissa ja siten mitätöisi sananvapauden merkitystä, tuomitsee Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Esityksessä asetettaisiin sananvapaudelliseen erityisasemaan tiede ja taide "ja niihin rinnastettavat julkiset toiminnot".

– Tällainen rajaus olisi täysin vastoin oikeusvaltion periaatteita. Lain täytyy yksinkertaisesti olla kaikille sama eikä niin, että vain taiteilijoille, tieteentekijöille ja valtion virkamiehille suodaan kunnollinen sananvapaus, vaatii Kivistö.

Piraattipuolue on jo aiemmin vaatinut kansanryhmää vastaan kiihottamista ja uskonrauhan rikkomista koskevien rikoslain pykälien muuttamista. Näiden muutosten jälkeen pykäliä ei tulisi voida käyttää sananvapauden kohtuuttomaan rajoittamiseen.

Lisätietoja antavat:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja, Piraattipuolue
045 310 2340

Harri Kivistö
Varapuheenjohtaja, Piraattipuolue
040 310  2344

Lähteet:
http://blog.piraattipuolue.fi/2009/09/piraattipuolue-allekirjoitti-sananvapausadressin/
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/1247668349404

 
Kommentteja (8)
Rasisti on reppana
1 02.02.2010 02:21
Heikki Heikinheikki
Hah. Arvasin, että Piraattipuolue tukee rasismia ja on siten lähellä perussuomalaisia. Vaikka olenkin tekijänoikeusasiassa täysin samalla linjalla niin minulta ei teille sympatiaa heru!
Kyseenalainen kannanotto
2 05.02.2010 18:13
guest
Juuri tällaisen ajattelun takia olen pysynyt erossa Piraattipuolueesta, vaikka voisin siihen muutoin liittyä. Viharikokset ja vihamotiivi ovat olemassaolevia ja vakavia ilmiöitä. Rikos, jossa joku esimerkiksi pahoinpidellään ihonvärinsä, syntyperänsä tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella, ei kohdistu vain pahoinpitelyn uhriin, vaan pelkovaikutus koskettaa koko kansanryhmää. Siksi on erittäin perusteltua, että rikokset myös tuomitaan tavallista ankaremmin.

Sananvapaudella ei ole mitään tekemistä kansanryhmää vastaan kiihottamisen tai viharikosten kanssa. Rangaistuksia ei jatkossakaan jaeta "väärien tuntemuksien" tai "asenteiden" perusteella, vaan näissä tapauksissa on aina kyse kouriintuntuvasta rikoksesta - kuten pahoinpitelystä ja yllyttämisestä väkivaltaan.
Jaahas
3 06.02.2010 19:12
Huolestunut
Olin jo täyttämässä jäsenyyslomaketta kun satuin lukemaan tämän lehdistötiedotteen. Jäi liittyminen väliin. Jos koen tarpeelliseksi liittyä rasistiseen puolueeseen liityn mieluummin Perussuomalaisiin. Mielestäni sananvapaus ei sisällä toisten ihmisten solvaamista mihinkään henkilökohtaiseen syyhyn vedoten.
Sananvapaus
4 07.02.2010 20:58
Erkki J.
Hyvä tietää, että edes joku yrittää vielä puolustaa sananvapautta, etenkin mitä nettiin tulee. Kiitos.
No hetkinen
5 08.02.2010 09:25
Teemu-H
Mitäs rasistista tässä nyt on? Onhan rasismi vakava asia mutta ei sitä voi katsoa niin alkukantaisesti. Rasismi toimii molempiin suuntiin ja eikö kenenkään muun mielestä se rasismin tutkailu toiseen suuntaan mene jo överiksi? Toki täysin eri asia on sitten pahoinpitelyt ja muut, mutta eihän tässä siihen oteta kantaa vaan sananvapauteen. Edellisen lehdistötiedotteen rasistiseksi tuomitsemisella voi sitten samalla varmaan hymyssä suin tuomita itsensä fasistiksi.
Sananvapauden puolesta
6 13.02.2010 01:13
Sananvapauden puolesta
Hieno asia, näin sitä pitää, jonkun on taisteltava tätä orwellimaista hulluutta vastaan!
Sananvapauden puolustaminen on tärkeää
7 24.02.2010 19:50
Ahto Apajalahti
Näköjään sananvapauden puolustaminen on Suomessa kuumempi aihe kuin kuvittelinkaan. Suomessa on kielletty kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan lakipykälän nojalla runokirjoja ja yritetty sensuroida vitsisivustoja. Ihmisten ei pitäisi joutua varomaan kärjekästäkään mielipiteenilmaisua. Suoranainen uhkailu on asia erikseen, eikä Piraattipuolue haluakaan laillistaa sitä.
Piraattipuolue on oikealla asialla
8 24.02.2010 20:27
Lasse Kärkkäinen
Olenkin jo pitkään odotellut että uskaltaako yksikään puolue olla niin poliittisesti epäkorrekti, että ehdottaisi näiden älyttömien uskonrauhan ja kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevien lakien höllentämistä. Asioista pitää voida keskustella, eikä saa olla rikollista myöskään perustaa puoluetta asiaa ajamaan, vaikka puolueen tavoite olisikin jonkin nykyisen lain mukaan kielletyn asian laillistaminen.

Oma asiansa on tuo ihmisten erilainen käsittely kansallisuuden mukaan - omaako väkivaltarikoksen uhri saman etnisen taustan kuin rikoksen tekijä - joka korkeintaan lisää rasismia. Väkivaltarikoksista pitää saada kovat rangaistukset (tämä ei nykyisin toteudu), mutta ihonväristä tai uskonnosta riippumatta samasta teosta samanlaiset.

Lisää kommenttisi

BoldItalicUnderlineStrikethroughSubscriptSuperscriptEmailImageHyperlinkOrdered listUnordered listQuoteCodeHyperlink to the Article by its id
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Aihe:
Kommentti:
  Sanavarmistusta varten. Pienet kirjaimet ilman välilyöntejä.
Sanavarmistus: