Piraattipuolue jättää hakemuksen puoluerekisteriin − kannattajakortit kerätty
Tekijänoikeus-, yksityisyys- ja sananvapauskysymyksiin sekä tietoyhteiskunnan kehittämiseen keskittyvä Piraattipuolue jättää maanantaina 1. kesäkuuta oikeusministeriölle hakemuksen puoluerekisteriin pääsyä varten. Piraattipuolue on kerännyt tarvittavat 5 000 kannattajakorttia, joten puolue saa rekisteröidyn puolueen aseman heti, kun oikeusministeriö on käsitellyt hakemuksen. Rekisteröitynä puolueena Piraattipuolue voi asettaa ehdokkaita tulevissa vaaleissa.

— Reilun viiden tuhannen kannattajakortin kasaan saaminen osoittaa selkeästi kansan kaipaavan tuoreita näkökulmia politiikkaan. Niitä Piraattipuolue myös aikoo tarjota, iloitsee Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Piraattipuolue on pannut tyytyväisenä merkille Ruotsin piraattipuolueen menestyksen. Piratpartietin odotetaan saavan 1–2 paikkaa Euroopan parlamenttiin kesäkuun alun vaaleissa. Suomessa Piraattipuolue ei vielä ehtinyt europarlamenttivaaleihin, mutta katseet kääntyvät jo kohti kevään 2011 eduskuntavaaleja.

— Piraattiliikkeelle on tarvetta sekä valtakunnallisella että EU-tasolla. Samalla, kun Piraattipuolue suuntaa tarmonsa eduskuntavaaleihin valmistautumiseen, Piratpartiet osoittaa varmasti tarpeellisuutensa EU-parlamentissa, jatkaa Palmulehto.
 
Kommentteja (6)
Hyvä! Aika varmasti äänestän ensi eduskuntavaalissa...
1 01.06.2009 21:50
Kuisma Lappalainen
... nimenomaan Piraattipuoluetta ja luultavasti vielä nimenomaan yhtä tiettyä sen ehdokasta, joka viime vaaleissa oli sitoutumattomana Liberaalisen kansanpuolueen ja Tietoyhteiskuntapuolueen muodostaman vaaliliiton listoilta ehdolla. Tietoyhteiskuntapuolue, joka on lakannut olemasta, ei koskaan saavuttanut rekisteröidyn puolueen asemaa vaikka puolsin sille sitä aikanaan yhtä lujasti kuin Piraattipuolueelle, joka nykyisessä Suomen puoluekentässä on lähinnä lakkautetun Tietoyhteiskuntapuolueen arvoja.
Hmm...
2 03.06.2009 02:46
JoonasD6
Kukas tämä nimenomainen ehdokas on? Ehdokkaista emme ole puolueessa tehneet vielä mitään päätöksiä emmekä tarkkoja suunnitelmiakaan. Olisiko hän varmasti tulossa Piraattipuolueen ehdokkaaksi? :)
Re: Hmm...
3 05.06.2009 20:45
Kaj Sotala
Veikkaisin Kuisman viittaavan Mikko Rauhalaan, hehkutimme kuitenkin yhdessä vaiheessa sitä, että hän oli lupautunut eurovaaleihin ehdokkaaksi.
Onneksi olkoon!
4 09.06.2009 19:36
Mika Mustalahti
Onnittelut Piraattipuolueen väelle korttien keräämisen onnistumisesta. Samaan hengenvetoon pitää tosin todeta, että harmillisen vähän korttien oikeusministeriöön vieminen sai mediassa tilaa. Tiedotustoimintaan tarvitaan suunnitelmallisuutta, tai ainakin sinnikyyttä ja omaperäisyyttä. Teidän pitää tehdä hommat omalla tavallanne, niin saatte näkyvyyttä.
Vähäistä julkisuutta?
5 11.06.2009 22:06
Ahto Apajalahti
"Samaan hengenvetoon pitää tosin todeta, että harmillisen vähän korttien oikeusministeriöön vieminen sai mediassa tilaa."

Tätä näkemystä minun on vaikea ymmärtää. Piraattipuolueen puoluerekisterihakemus oli esimerkiksi Ylen ja Helsingin Sanomien verkkosivuilla pääuutisten joukossa, ja tapahtuma uutisointiin monien muidenkin lehtien verkkoversioissa ja myös seuraavana päivänä paperiversioissa. Nelonen oli paikalla kuvaamassa korttien viemistä ja heidän uutislähetyksissään oli pitkä juttu asiasta. Ylen kaikissa uutisissa oli lyhyt juttu. Korttien viemisen jälkeen puheenjohtajamme on antanut päivittäin haastatteluja niin lehdille, radioon kuin televisioonkin.

Google-haulla saa hieman osviittaa uutisoinnin laajuudesta:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=piraattipuolue+1.6.2009&btnG=Google-haku&meta=&aq=f&oq=

Kysynkin, miten uutisointia olisi vielä voinut olla lisää? Mikä olisi ollut riittävästi uutisointia? On muistettava, että olemme edelleen eduskunnan ulkopuolinen aloitteleva pikkupuolue. Siihen nähden julkisuutta on minusta tullut varsin mukavasti.
anonyymi
6 11.08.2009 23:05
anonyymi
paljasta pillua

Lisää kommenttisi

BoldItalicUnderlineStrikethroughSubscriptSuperscriptEmailImageHyperlinkOrdered listUnordered listQuoteCodeHyperlink to the Article by its id
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Aihe:
Kommentti:
  Sanavarmistusta varten. Pienet kirjaimet ilman välilyöntejä.
Sanavarmistus: