Horsmalahti erosi puoluehallituksen varajäsenyydestä
08.10.2011 22:11

Piraattipuolueen puoluehallituksen varajäsenenä toiminut Panu Horsmalahti on eronnut tehtävästään.

Puheenjohtaja Pasi Palmulehto kommentoi asiaa seuraavasti:

"Taustalle ei liity mitään erityisen suurta dramatiikkaa, vaan kyse oli oleellisesti siitä, ettei Panu kokenut voivansa keskustella ja herättää keskustelua riittävän vapaasti. Puoluehallituslaisuushan tuo mukanaan velvollisuuden miettiä sanomisiaan hieman tarkemmin, sillä me edustamme Piraattipuoluetta ja puheemme voivat hyödyttää tai haitata puoluetta tai sen julkikuvaa."

"Sama ulosannin tarkka miettiminen olisi suotavaa myös muilla puolueen vastuuhenkilöillä. Huomautan kuitenkin, että toistaiseksi ei Piraattipuolueessa ole kenenkään puheista mitenkään rankaistu eikä moista jatkossakaan ole suunniteltu, vaan kyse on pitkälti vastuuasemassa olevan omantunnonkysymyksestä sekä tietenkin loppupelissä puolueen ja piirien jäsenistön tekemistä hallitusvalinnoista."

Horsmalahti on ilmoittanut jatkavansa toistaiseksi Pirkanmaan piiriyhdistyksen puheenjohtajana. Horsmalahden tilalle puoluehallitukseen ei pyritä valitsemaan uutta henkilöä, koska puoluehallituksen toimikausi on päättymässä jo ensi keväänä.

 

Lisää kommenttisi

BoldItalicUnderlineStrikethroughSubscriptSuperscriptEmailImageHyperlinkOrdered listUnordered listQuoteCodeHyperlink to the Article by its id
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Aihe:
Kommentti:
  Sanavarmistusta varten. Pienet kirjaimet ilman välilyöntejä.
Sanavarmistus:
 
Generated on lin121.gridhost.co.uk