Piraattipuolue pyrkii presidenttikilpaan
06.05.2011 08:16

Piraattipuolueen hallitus on päättänyt tukea 30-vuotiasta puoluesihteeriään, opiskelija ja koti-isä Harri Kivistöä presidenttiehdokkaaksi tammikuussa 2012 pidettäviin presidentinvaaleihin. Tamperelainen Kivistö on pitkäaikainen piraattiaktiivi ja puolueen perustajajäsen. Hän opiskelee englantilaista filologiaa Tampereen yliopistossa.

Koska Piraattipuolueella ei ole eduskunnassa kansanedustajia, puolue ei voi asettaa suoraan omaa ehdokasta, vaan ehdokkaan asettamiseksi on valitsijayhdistyksen kerättävä 20 000 allekirjoitettua kannattajakorttia. Allekirjoituksia on tarkoitus kerätä sekä sähköisesti että paperitse.

– Oma presidenttiehdokas tuo puolueelle näkyvyyttä ja auttaa tuomaan piraattien tavoitteita suuren yleisön tietoisuuteen, uskoo Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Allekirjoitusten kerääminen sähköisesti on Suomessa ainutlaatuista. Asiasta ei ole ennakkotapauksia, ja sähköisen keräyksen käytännön toteuttaminen on vielä avoinna, vaikka laki sen periaatteessa salliikin. Yksityiskohtia selvitetään vielä vaaliviranomaisten kanssa.

– Aiomme pysyä tiukkoina, sillä Suomi ei voi kehittyä tietoyhteiskuntana, ellei sähköistä kansalaistoimintaa helpoteta, Palmulehto vakuuttaa.

Harri Kivistö sai eduskuntavaaleissa Piraattipuolueen ehdokkaista viidenneksi eniten ääniä. Nykyisen puoluesihteerin toimensa lisäksi Kivistö on toiminut aiemmin Piraattipuolueen varapuheenjohtajana. Presidenttinä Kivistö haluaisi luotsata Suomea ja kansainvälistä politiikkaa avoimempaan suuntaan. Hän myös katsoo, että presidentin tehtäviin sopisi valvoa aktiivisesti, etteivät uudet lait loukkaa kansalaisten perusoikeuksia.

– Lakiesitysten perustuslaillisuuden kyseenalaistaminen olisi oivallinen tehtävä suoralla kansanvaalilla valitulle arvojohtajalle, toteaa Kivistö.

Piraattipuolueen kesäkuussa pidettävä puoluekokous pääsee vielä ottamaan kantaa Kivistön ehdokkuuden tukemisen yksityiskohtiin ja rahoitukseen. Puheenjohtaja Pasi Palmulehto ei ollut käytettävissä ehdokkaaksi perhesyistä ja puoluetoiminnan sujuvuuteen liittyvien seikkojen vuoksi.

Painokelpoinen kuva (kuvaaja: Jussi Sorjonen)

Päivitys: Piraattien presidenttihaaveet tyssäsivät kankeaan byrokratiaan


Voit täyttää kannattajakortin jo nyt:

1. Lataa kannattajakortti pdf-muodossa.

2. Tulosta, täytä ja allekirjoita kannattajakortti.

3. Postita kannattajakortti osoitteeseen:

Pasi Palmulehto
Pähkinätie 13
16710 Hollola kk

Suositeltavaa on postittaa useita kerättyjä kortteja kerralla.

 
Kommentteja (8)
Ehdokasasettelusta
1 06.05.2011 16:14
ahasse
Tuolla taas tuo huomautus: että joku uskoo. Niin uskottiin edellisissäkin vaaleissa ja niissä uskonasioissa tuli kyllä takkiin ja maine kasvoi vai kasvoiko?

Kannattaisin vielä harkintaa, kannattaako alkaa keräämään kannattaja kortteja, vaiko alkaa näkyvästi kannattamaan jotain jo valmiista pres. ehdokkaista.
RE: Ehdokasasettelusta
2 06.05.2011 16:42
tiipou
No kyllähän se kasvoi, jos keski-ikäiset täditkin käsittelevät puoluetta kahvipöydissään (ei ole todisteita, mutta kuulin luotettavasta lähteestä).

Enpä oikein usko että kukaan tulevista presidenttiehdokkaista olisi piraateille "sopiva" ehdokas, vaan äänestäminen toimisi pienimmän pahan -periaatteella.

Oma ehdokas, ja varsinkin vaalityö, on helpoin tapa saavuttaa suurta näkyvyyttä ennen kunnallisvaaleja
Ainut valtakunnallinen vaali
3 06.05.2011 18:52
Ilkka Ahmavaara
Pressan vaali on ainut valtakunnallinen suora vaali, joten siinä näkee kannatuksen, eduskuntavaaleissahan ei Piraateilla ollut edes ehdokasta kaikissa vaalipiireissä.
Kannatus ja presidentinvaalit
4 07.05.2011 08:44
Laura Kataja
Jos saadaan ne kannattajakortit kasaan, niin jo se on osoitus kannatuksesta.Kuten Ilkka Ahamavaara tuossa sanoi, eduskuntavaaleihin ei saatu ehdokkaitakaan kaikkiin vaalipiireihin, ja kannatusta saattoi laskea myös se efekti, että potentiaaliset kannattajat miettivät, kannattaako antaa ääni puolueelle, joka tuskin saa ketään läpi, vai mieluummin tukea sopivaa henkilöä jolla on läpimenomahdollisuus.

Kannatuksen ilmaisemisessa tätä ongelmaa ei ole, eikä myöskään presidentinvaaleissa, paitsi siinä kohtuullisen epätodennäköisessä tapauksessa, jossa on esim. kolme suhteellisen tasavahvaa ehdokasta, joista yksi olisi piraattien kannalta muita parempi, ja oma ehdokas saattaisi estää tämän pääsyn toiselle kierrokselle...

Oleellisempi koitos tosiaan on kunnallisvaalit, joissa taatusti on ainakin muutamassa isossa kaupungissa mahdollisuus saada ehdokkaita läpi, mutta oma presidenttiehdokas takaa näkyvyyttä. Eduskuntavaaleissa "sekalaiset pikkujoukot" jäävät sivummalle ja niputetaan yhteen.
hienoa
5 10.05.2011 16:47
Soravuori
Ensireaktioni oli tyrmäys, mutta tarkemmalla pohdinnalla tämä on erittäin hyvä idea. Presidentinvaalit ovat aina olleet enemmän arvovaalit ja Kivistön vaaliteemat (olettaen että ne tulevat olemaan suunnilleen samoja myös presidentinvaaleissa) täyttävät muiden puolueiden jättämän aukon. Toki Vihreilläkin on samoja teemoja ollut, mutta kyseinen puolue on liian syvällä reaalipolitiikassa, ettei hallituksessa tekemiensä kompromissien jälkeen kykene enää uskottavasti viestittämään ideoitaan.

Kivistön ehdokkuus myös eheyttää demokratiaa, jos se onnistuu saamaan politiikasta vieraantuneitakin äänestämään. Tärkeää on, että edes joku ajaa hallintojärjestelmässä omaa kantaa, vaikka tuloksia ei heti tulisikaan. Toivottavasti ei-piraatitkin näkisivät Kivistön hänen ajamiensa asioiden kautta, eikä tuijottaisi niin paljoa puolueen nimeä. Piraateissa on aina herättänyt positiivisia tuntemuksia, ettei oikeudentajua ja arvoja ole muovaamassa poliittinen taktikointi, oli ne sitten miten radikaaleja ja nykypolitiikkaan sopimattomia tahansa. Vihreät ja Vasemmisto ovat esimerkiksi ottaneet anteeksipyytelevän linjan ja peittelevät radikaaleimpia ehdokkaita. Tämä pitäisi kääntää eduksi Kivistön markkinoinnissa entistä selvemmin.
kannatuskortti
6 13.05.2011 19:16
Matsukan
Milloin avataan sivusto joka tukisi korttien keräystä? Sinne voisi laittaa linkki josta voisi tilata esim 100 kpl nipun kannatushintaan tietysti.
Mielenkiintoinen kisa tulossa.
7 17.05.2011 17:49
Jyri Snellman (siis entinen Jyri Kärkkäinen)
Tuntuu siltä että vuoden 2006 presidentinvaaleissa ei mikään muuttunut. Mutta ensi vuonna tilanne lienee eri.

Tänään iltapäivälehdissä lukee, että Tarja Halonen perui YK:n tilaisuuden Leijonien kultajuhlan vuoksi.
Kiinnostaako nykyistä presidenttiämme siis penkkiurheilu ihmisoikeuksia enemmän?

Poliittiset vaalit ovat ottelu, joka vaikuttaa suoraan oikeaan elämään. Siihen verrattuna keinotekoiset urheilumatsit ovat leikkiä.

Ehkäpä muutan mieleni, jos maailma on oikeasti vuonna 2018 samanlainen kuin tieteiselokuvassa Rollerball?

Mitä tulee tämän vuoden Euroviisu-tappioon, niin minä en yritä koko maailmaa pelastaa. Mutta silti haluan auttaa heitä jotka ovat vaikeuksissa ilman omaa syytään.
Piraattiaatteelle on tilausta
8 23.05.2011 19:07
JK
Tällä on jo lähes 4200 tykkääjää facebookissa. Jos Harri saadaan vaaleihin mukaan, se tarkoittaisin että hän pääsee automaattisesti puhumaan piraattien asioista huomattavasti enemmän kuin jos piraatit vain eduskunnan ulkopuolelta huutelisivat.

Kevään vaaleissa kampanjoidessa huomasi, että piraattiaatteen mukaiselle maailmalle löytyy kannattajia. Ja minkä koin tärkeimmäksi niin myös kuulijoita ja sympatiseeraajia.

Lisää kommenttisi

BoldItalicUnderlineStrikethroughSubscriptSuperscriptEmailImageHyperlinkOrdered listUnordered listQuoteCodeHyperlink to the Article by its id
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Aihe:
Kommentti:
  Sanavarmistusta varten. Pienet kirjaimet ilman välilyöntejä.
Sanavarmistus:
 
Generated on lin106.gridhost.co.uk