Vihreät petti nettikansan - varoituskirjelaki johtamassa satoihin tuhansiin yhteydenottoihin
23.11.2010 08:13

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan varoituskirjelaiksi kutsuttu esitys. Se sallisi oikeudenhaltijoiden vaatia teleyrityksiä lähettämään varoituskirjeitä tekijänoikeuksien rikkomisesta epäiltyjen koteihin. Esityksellä muutettaisiin tekijänoikeuslain lisäksi sähköisen viestinnän tietosuojalakia, jonka osalta yksityisyyden suojaa heikennettiin jo aiemmin Lex Nokialla.

- Kyse on aivan poikkeuksellisesta järjestelystä, jossa teosten levittäjäyhtiöt saavat kummallisia etuoikeuksia, joita ei ole millään muulla alalla, kritisoi Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Pelkästään TeliaSonera vastaanottaa ulkomaisilta tahoilta tällä hetkellä vuosittain noin sata tuhatta ilmoitusta asiakkaitaan koskevista tekijänoikeuksien rikkomisepäilyistä. Nykyisen lain puitteissa ilmoituksille ei tehdä mitään, mutta lakimuutoksen myötä ne voisivat johtaa varoituskirjeisiin.

- Suomalaiset oikeudenhaltijatahot voisivat lakimuutoksen myötä sopia amerikkalaisten kanssa välittävänsä näitä ilmoituksia, jotka johtaisivat varoituskirjeisiin, toteaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.

Ainoa lain lähetekeskustelussa puheenvuoron pitänyt kansanedustaja oli vihreiden Jyrki Kasvi. Hän ei kuitenkaan asettunut suoraan vastustamaan lakia. Vihreät kansanedustajat eivät todennäköisesti aio äänestää lakia vastaan.

- Vihreä liitto on yrittänyt luoda itselleen mainetta järkevänä tietoyhteiskuntapuolueena. Puolueen selkärangattomuus on paljastunut jälleen, kun hallituksessa olisi pitänyt tehdä jotakin konkreettista älyttömän lain pysäyttämiseksi, huomauttaa Palmulehto.

Lakiesityksen keskeisenä perusteluna käytetään väitettyjä piratismin aiheuttamia tappioita. Niitä koskeva tutkimus on viihdeteollisuuden etujärjestöjen tilaama, ja sen on tehnyt konsulttiyritys, joka kertoo tehtäväkseen "yrityslobbauksen edistämisen".

Tutkimuksessa oletetaan, että jokainen lataus vähentää yhtäaikaa elokuvissa käyntiä, elokuvien ostamista ja vuokrausta. Kuitenkin nettilataamisen ohessa esimerkiksi elokuvissa käynti on ollut viime vuosina kasvussa. Lisäksi tutkimuksessa väitetään, että jokainen liikevaihdosta muka menetetty euro vähentää suorassa suhteessa työpaikkoja alalta, mikä ei tietenkään voi pitää paikkaansa. Yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa, ei työllistää.

- Tutkimuksen toteutus on kelvotonta ja johtopäätökset virheellisiä. Ei ole hyväksyttävää, että hallitus käyttää yksipuolista lobbareiden tilaamaa, tahallisesti harhaanjohtavaa tietoa lakiesitysten perusteina, arvostelee Palmulehto.

Lain asiantuntijakuulemiset alkavat sivistysvaliokunnassa kuluvalla viikolla.

- Valiokunnassa on kuultava monipuolista asiantuntijajoukkoa. Tekijänoikeusjärjestöjen yliedustuksen on loputtava, ja myös puolueettomia asiantuntijoita, teleyrityksiä ja kuluttajia on kuultava tasa-arvoisesti, vaatii Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Ahto Apajalahti.

Lisää tietoa antaa:

Pasi Palmulehto
Puheenjohtaja
045 310 2340

Ahto Apajalahti
Varapuheenjohtaja
045 310 2342

 
Kommentteja (9)
Työpaikat
1 23.11.2010 09:05
Enigma
Tämä kommentti jäi hieman häiritsemään: "Yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa, ei työllistää".

Tietysti näin onkin, mutta valtion tehtävä (yksi niistä) on kannustaa yrityksiä myös työllistämään; monet lainsäädännölliset toimet ovat olemassa työpaikkojen säilyttämiseksi ja työntekijän aseman turvaamiseksi, irtisanomissuojasta alkaen.

JOS siis työpaikkoja katoaisi, ei olisi mitenkään tavatonta, että valtio puuttuisi asiaan. Työpaikkojen katoaminen on kuitenkin virhepäätelmä, sillä talousjärjestelmä ei ole mikään suljettu systeemi; vaikka yksi ala saisi tulonmenetyksiä, ne realisoituisivat jossain muualla. Jos jätän levyn ostamatta ja ostan sen sijaan liput teatteriin, teatteri saa enemmän rahaa kuin se muuten saisi, ja työpaikkoja syntyy vastavasti sinne.

Ei sillä, että musiikkialallekaan niitä tulonmenetyksiä todellisuudessa tulisi; samalla tavalla levyn ostamatta jättäminen jättää rahaa ostaa esim. keikkaliput tai joku toinen levy joululahjaksi. Piratismissa ei katoa rahaa, siksi sen vaikutus kansantalouteen on neutraali (tai positiivinen).
Ja millaisetkohan seurannaisvaikutukset tällä tulee olemaan?
2 23.11.2010 12:33
IT-yrittäjä
Johtaako tämä sitten siihen, että katkaistaan nettipiuha kaikilta warettavilta nörteiltä ja siten upotetaan oman IT -alamme tulevaisuus syvään hautaan?

Koko ongelma johtuu puhtaasti mediayhtiöiden omasta hölmöilystä. Ei maksuttomuus ole se juttu mitä piraatit hakevat. Jos se olisi se pointti, niin Spotifyn liikevaihto ei olisi kasvanut 10000% (2008-2009). Pointtina on digitaalinen saatavuus kohtuulliseen hintaan. Piratismi syntyy vastavoimaksi tilanteessa jossa kysyntä ja tarjonta eivät luonnollisesti kohtaa. Turha syyttää piratismista, jos eivät itse halua myydä sillä tavalla kuin asiakkaat haluavat ostaa.

Spotify ja muut streaming palvelut ovat osoittaneet, että kyllä siitä sisällöstä halutaan maksaa. Se vain täytyy tuoda esille houkuttelevalla käyttöliittymällä ja tuoda järjelliseen hintaan saataville.
Seurannaisvaikutuksista
3 24.11.2010 14:10
Vesa Saarinen
Yllä nimimerkki IT-yrittäjä kysyy, jotta "millaisetkohan seurannaisvaikutukset tällä tulee olemaan".

Sitä ei tietenkään piraattipropaganda yllä kerro, vaikka sen todennäköisesti tietääkin, että on nimenomaan Vihreiden ja pitkälti Jyrki Kasvin ansiota, että laki rajoittuu _ainoastaan_ kirjeiden lähettämiseen. Muita seurannaisvaikutuksia (esim. nettiyhteyden katkaisemiseen johtava nk. "three strikes" -käytäntö) ei tällä erää tule.

Joo, kirjeet ovat tyhmä juttu. Joo, niillä ei ole varmaankaan paljon vaikutusta mihinkään. Ja joo, kirjeet aiheuttaa operaattoreille vaivaa, kustannuksia jne - ja ne puolestaan saattaa vaikuttaa esim loppukäyttäjän laskuun.

Mutta ilman Vihreitä ja Jyrki Kasvia & kumppaneita lakiesitys olisi mitä todennäköisemmin ollut aivan toisennäköinen, eikä olisi rajoittunut vain sormenheristelyyn. Nyt lähetellään kirjeitä, mutta niin, että valvontajärjestöt eivät saa henkilötietoja, eikä kirjeistä ole mitään seuraamuksia - kirje on vähän kuin sormenheristys, eikä sitten sen enempää.

Joskus politiikassa pitää, jopa kannattaa hyväksyä pieni paha suuremman pahan välttämiseksi. Tämä on mun mielestä esimerkki moisesta tapauksesta. Jokainen voi kuvitella, minkälainen lakiesitys tuutista olisi pullahtanut ilman, että Vihreät olisi olleet asiaan vaikuttamassa.

Ja, ironista sinänsä: mitä Lex Nokiaan tulee, sitähän ei kukaan ole implementoinut. Syy siihen on mm. se, että vaatimukset käyttöönottoon ovat aika tiukat. Ja syy puolestaan siihen on, no, se, että Vihreät oli näitä tiukkoja vaatimuksia Lex Nokiaan ajamassa. Tässäkin voi piraattipuolella harjoittaa pohdintaa miettimällä, että olisivatko tietosuojavaatimukset näin tiukat, jos Vihreät eivät olisi olleet niitä hallituksessa lakiin vaatimassa.
Lähteet näkyviin
4 24.11.2010 15:14
Frans
Niitä koskeva tutkimus on viihdeteollisuuden etujärjestöjen tilaama, ja sen on tehnyt konsulttiyritys, joka kertoo tehtäväkseen "yrityslobbauksen edistämisen".

Tässä esitetään aika rohkeita väitteitä, ja minusta olisi kohtuullista että halukkaat voivat myös itse tarkistaa asian taustaa. En sinänsä epäile etteikö väite voisi olla totta, mutta hyvää journalistista tapaa (onhan tämä lehdistötiedote) on esittää asiat eksaktisti eikä tällaisena epämääräisenä vaahtoamisena.

Vähintään tutkimuksen ja yrityksen nimi näkyviin, jos siihen halutaan viitata.
Lähde
5 24.11.2010 16:32
Ahto Apajalahti
Äh, jäikö tuosta nyt lähde puuttumaan. No, näissä blogikirjoituksissa on käsitelty kyseistä tutkimusta:

http://blog.piraattipuolue.fi/2010/11/hallituksen-esityksen-virheelliset-oletukset-vesittavat-johtopaatokset/

http://blog.piraattipuolue.fi/2010/04/nettipiratismista-ja-tyopaikoista/

Itse tutkimus on ilmeisesti tässä: http://www.digibusiness.fi/uploads/reports/1269336214_Building%20a%20Digital%20Economy%20March%202010.pdf
Lainvalmistelusta
6 24.11.2010 16:49
Ahto Apajalahti
Vesa Saariselle: Lakiehdotuksia ei ole valmisteltu ns. komiteapohjalta vaan asiantuntijatyöryhmissä, joissa sinänsä ei ole ollut puolueiden edustajia. Kyllä laissa enemmän näkyy opetusministeriön virkamiesten kuin Vihreiden kädenjälki. Veikkaanpa, että ehdotus olisi ollut täsmälleen samansisältöinen riippumatta siitä mitkä puolueet olisivat vallassa.

No, vihreiden Tuija Braxin alaisen oikeusministeriön virkamiehen työryhmässä esille nostamiin painotuksiin on ehkä voinut ministeriön johdon puolueväri vaikuttaa. Hän nimittäin jätti eriävän mielipiteen, jossa katsoi, ettei lakia ole nyt syytä kiristää. Jäi kuitenkin vähemmistöön.

Tällaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota hallitusohjelmassa, jossa vihreät olisivat voineet yrittää saada läpi vaikka jotakin vaatimuksia aiheeseen liittyen. Nyt siellä lukee vain että "parannetaan tekijänoikeuslainsäädännön ja tekijänoikeusjärjestelmän toimivuutta", joka käytännössä tarkoittaa tekijänoikeusjärjestelmän kiristämistä, mikä nyt siis toteutetaan.

Kyse on siitä, mitä asioita mitkäkin puolueet priorisoivat ja asettavat kynnyskysymyksiksi hallitusneuvotteluissa.

Nyt vihreillä on vielä hieman mahdollisuuksia paikata tilannetta valiokuntakäsittelyssä, odotan mielenkiinnolla. Toivon ainakin vihreiden pyrkivän ajamaan valiokuntakäsittelyssä kuultavaksi mahdollisimman monipuolista asiantuntijajoukkoa.
Lex Nokiasta
7 24.11.2010 17:00
Ahto Apajalahti
Lex Nokia oli yksi viime vuosien huonoimmista tietoyhteiskuntaan liittyvistä laeista. Sitä ei ole kukaan implementoinut, koska se on niin sekava. Tulos on se, että todennäköisesti varsin monet tahot rikkovat lakia joko tietoisesti tai tietämättään. Kannustinta sen suomien oikeuksien "viralliseen" käyttöönottoon ei ole, koska silloin vain joutuisi alistumaan lain tiukkoihin rajoihin.
Kirjeitä juu
8 24.11.2010 17:16
Pekka Pelkonen
Eihän tässä nyt ole mitään järkeä, että teleoperaattorit alkavat lähettelemään tuhansia ja taas tuhansia kirjeitä käyttäjille. Ja mistäs nämä "isommat" tahot sitten tietävätkään että kuka onkin mitäkin ladannut...

Todennäköisesti tästä saadaan aikaan täydellinen postifiasko. Noh, toivotaan ettei mene tuollaisenaan läpi ainakaan.
Itellalle töitä
9 04.12.2010 11:45
PetteriPosteljooni
Ainakin Suomen postibusiness lähtee kovaan nousuun..

Vesa Saarinen; Tietysti on aivan liikaa olettaa, että Vihreät olisivat reilusti huonoa esitystä vastaan koko painollaan sen sijaan, että koittavat viilata pahimpia särmiä pois. Ts. haisee siltä että Vihreät kisuttelevat kumpaakin leiriä eli ei mitään uutta auringon alla.

Lisää kommenttisi

BoldItalicUnderlineStrikethroughSubscriptSuperscriptEmailImageHyperlinkOrdered listUnordered listQuoteCodeHyperlink to the Article by its id
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Aihe:
Kommentti:
  Sanavarmistusta varten. Pienet kirjaimet ilman välilyöntejä.
Sanavarmistus:
 
Generated on lin109.gridhost.co.uk