Sisäministeriön holhoavat peliautomaattisuunnitelmat huolestuttavia
16.10.2009 13:21
Helsingin Sanomissa esitettiin 16.10.2009 mahdollisuus muodostaa pakollinen rekisteri kaikista rahapelien pelaajista. Tämä on yksi huolestuttava askel lisää kohti täysimittaista holhous- ja valvontayhteiskuntaa. Pakkorekisterin esitystä perustellaan peliongelmaisten auttamisella, ja ensiaskeleena mainitaan myös mahdollisuus vapaaehtoiseen rekisteriin. Vaikka ajatus peliongelmaisten auttamisesta onkin itsessään ilahduttava, tulisi rekisterin pysyä vain ja ainoastaan vapaaehtoisena. Sen ei myöskään tulisi näkyä muille kuin käyttäjälle itselleen.

Suomessa on jo nyt selkeitä ja voimakkaita valvontayhteiskunnan piirteitä, joten sen suhteen ei rekisterissä itsessään ole mitään uutta. Ehdotetut toimenpiteet kuitenkin vahvistaisivat tätä taipumusta entisestään. Rekisterin avulla olisi mahdollista tarkkaan seurata sitä, miten paljon ja milloin ihminen käyttää peliautomaatteihin rahojaan. Vaikka tiedot periaatteessa olisivatkin vain käyttäjän itsensä tiedossa, löytyisivät ne silti keskitetystä tietokannasta. Näiden tietoturvan luotettavuus ei viime vuosina ole ollut mitenkään vakuuttava, ja useassa eri maassa on ollut tapauksia joissa satojen tai jopa tuhansien henkilötietoja on päässyt kerralla vuotamaan. Mitä vähemmän tietoja ihmiset pakotetaan luovuttamaan, sen pienempi vaara tällaiseen on.

Ehdotus on myös ongelmallinen sen suhteen, että satunnaiset pelaajat tuskin jaksaisivat rekisteröityä pelaamista varten. Samaan aikaan aktiivisesti pelaamista harrastavat joutuisivat rekisteröitymään jatkaakseen harrastustaan. Tämä vähentäisi rajusti peliautomaattien tuottoa ja samalla kohdistaisi peliautomaatit niille, joilla on suurempi riski päätyä peliongelmalliseksi.

– Vapaaehtoisella pelaajakortilla voisi olla lisäarvoa. Voitot voisi maksattaa suoraan tilille, pelihistorian seuraaminen olisi mahdollista ja pelaamiselle voisi asettaa itse rajoja, mutta en hyväksy tietojen kenenkään muun silmille saattamista, puhumattakaan edes ideointitasolla rekisteröinnin pakollisuudesta, kertaa Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto jo aamusta asti aihetta aktiivisesti kommentoineena.
 
Kommentteja (5)
Rekisteröitymisestä epäedullisia henkilökohtaisia seuraamuksia
1 16.10.2009 22:50
Mikko Nummelin
Olen esimerkiksi aivan varma siitä, että jos pakollinen rekisteröityminen olisi voimassa, niin useille viranomaisille annettaisiin lupa mennä katsomaan kyseistä rekisteriä. Sen sisältöä voitaisiin käyttää mm. valtion virkojen haussa, opintotukihakemuksissa, toimeentulotukihakemuksissa ja lasten huoltajuusasioissa. Kukaan järkevä ihminen ei suurin surminkaan ala Suomessa hankkimaan tuollaista "uhkapelaajan pedon merkkiä" itselleen.

Jos uhkapeli on noin suuri ongelma, niin sitten se pitää reilusti kieltää, tai muuten viedä ne peliautomaatit pois julkisista tiloista pelkästään RAY:n pelihalleihin ja kasinoihin.
Muutokset tapahtuvat ensin yhteiskunnan periferioissa.
2 17.10.2009 21:29
Jousia Joutsenkoski
Näiden uusien rekistereiden ja valvonnan lisäntymisessä on se ongelma, että se totuttaa ihmisiä nuoresta pitäen jatkuvaan valvontaan ja kontrolliin. Kaikki lähtee liikkeelle pienistä ja vähäpätöisistä asioista, yhteiskunnan periferioista, joista valvonta sitten laajenee useammille elämän osa-alueille. Lopulta ihmiset eivät tunnista valvontaa lainkaan loukkaavaksi vaan asennoituvat siihen kuin se olis itsestäänselvyys.
RAY:lle rajoituksia sekä muita ajatelmia
3 18.10.2009 20:24
iJarkko
Mikäli rekisteröityminen tulee pakolliseksi niin se tarkoittaa myös sitä, että RAY:n kassavirtaan tulee ainakin hetkellinen notkahdus.

Mikäli pelaajat äänestävät lompakollaan niin seurauksena on RAY:n tulojen supistuminen. Mikäli jokin instanssi haluaa RAY:ta tukea niin toivottavasti siihen ei käytetä mitään mediamaksuun verrattavaa tapaa.

Mielenkiintoinen vaihe on se kun vanhempi väestö on tähän mennessä pudottanut kolikon automaattiin ja alannut pelata.
Tulevaisuudessa se ainut kaupan työntekijä (olettaen, että kyseessä on haja-asutusalueiden pikkukauppa jossa on kaksi peliautomaattia) joutuukin neuvomaan kassatoimiensa ohessa kuinka automaattiin tulee kirjautua sisälle, pelata esim. jonkin valtion instanssin määrittelemä määrä euroja ja sitten vielä muistaa kirjautua ulos automaatista.

Olen myös huolissani siitä, miten yhteiskunta hivuttaa pala palalta holhoamista milloin milläkin varjolla eteenpäin saaden lopullisen uhkakuvan aikaiseksi jota voisi verrata muinaisen Neuvostoliiton tapoihin valvoa kansalaisiaan.
Rekisteririippuvuudesta
4 19.10.2009 20:37
N. N.
Tulee ensinnä mieleen, että käytetäänkö yksikätisiä rosvoja rahanpesemiseen, kun verotuloilla elävä taho on asiasta huolestunut.

Rekisteröinnin voi hoitaa niin, että peliautomaatteihin olisi ostettava maksukortti henkilöllisyystodistuksella. Pikkurahalla ostettavia anonyymikortteja voisi olla myös saatavilla rajoitetusti. Tietysti RAY pystyisi vakoilemaan noiden käyttöä.

Ja meitä valvotaan enemmän kuin Neuvostoliitossa. On valvottu jo pitkään.

Maissa, joissa uhkapeli on kielletty tai rajoitettu voimakkaasti, on sitten mafian peliluolia.

Sanoisin, ettei uhkapelien pelaaminen ole keskeinen kansalaisoikeus.

Rekistereissä olevia tietoja käytetään surutta väärin Suomessa. Yleensä väärinkäyttäjä on joku liian utelias tuttava, sukulainen tms. Yleensä väärinkäyttömotiivi on siis tunneperäinen (uteliaisuus, mustasukkaisuus) eikä taloudellinen tms.
Henkilörekisteriä ei välttämättä tarvita
5 20.10.2009 10:55
N. N.
Rekisteröinnin voisi hoitaa myös pelkällä peliautomaatin sormenjäljen lukulaitteella, mutta jotenkin arvaan, ettei tämä sovi viralliselle taholle, koska he todennäköisesti haluavat jostain syystä tietää pelaajien henkilöllisyyden nimineen ja osoitteineen.

Elämänkokemukseni perusteella hallintoalamaisten auttaminen on äärimmäisen harvinainen motiivi valtiovallan taholta, ja kuulostaa hyvin epäilyttävältä, kun tuollaista motiivia tarjotaan.

Aikoinaan Suomessa oli viinakortti, mutta nikotiiniriippuvaisten kartoittamisesta tupakkakortilla ei ole ollut mitään puhetta. Tupakka on hyvä verotulojen lähde sekä lyhentää hallintoalamaisen elinikää 10 vuodella, jolloin tupakoivan hallintoalamaisen elinkaari tulee halvemmaksi valtiolle kuin tupakoimattoman.

Lisää kommenttisi

BoldItalicUnderlineStrikethroughSubscriptSuperscriptEmailImageHyperlinkOrdered listUnordered listQuoteCodeHyperlink to the Article by its id
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Aihe:
Kommentti:
  Sanavarmistusta varten. Pienet kirjaimet ilman välilyöntejä.
Sanavarmistus:
 
Generated on lin121.gridhost.co.uk